Huussikisan valiot – katso lisää viehättäviä pikkuloita

 

Kissantaivas

Arja-Liisa ja Risto Jokiahon huussissa Sysmässä on kissamainen tunnelma. Pikkulan rakentanut isäntä ja kuvataiteita harrastava emäntä ovat luoneet pihapiiriin kutsuvan pistäytymispaikan. Kaunis kaari-ikkuna ja sievät lasimaalaukset kruunaavat istunnon.

Kompostihuussi on toiminnoiltaan tarkoin mietitty. Nestesäiliö on upotettu pikkulan taakse koteloituun kannelliseen kehykseen. Käsienpesupaikka on viritetty vanhan tukkireen varaan.

Ja miksei vieraskirja voisi olla vessan seinällä. Täällä se on, ja muistoksi käynnistään kyläilijä saa ottaa koristellun kiven.

 

 

Mörrimöykyn malliin

”Täällä istuu mielellään ja kuuntelee mustarastaan laulua”, kirjoittaa Marja Leena Lahtinen Kangasalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rustiikkiseen tyyliin rakennettu hotelli Helpotus nököttää Längelmäveden rantamaisemissa.

 

 

 

 

Nurkat lentoon

 

”Armoitettuina Thaimaa-faneina halusimme rakentaa pienen palasen Thaimaata keskelle itähämäläistä mökkimiljöötä. Siitä tuli suomalaisittain Taihuussi”, kertovat Ipa ja Manu Mesimäki Mikkelistä.

 

 

 

 

 

 

Prinsessoillekin!

”Kurkkaus satumaahan tekee istunnosta elämyksen”, kirjoittaa Cindy Kauppinen Hankasalmelta.

Kuusikulmainen ulkotoiletti toimii turvekuorikkeella. Siinä on haihdutusallas, ja pikkula on helppo ja kevyt naisenkin hoitaa.

Kuivikeastia on kätevästi piilossa istuintason kannen alla. Käsien pesu hoituu ulkohanalla reitin varrella. Pitsiverhojen lomasta voi ihailla järvinäkymää.

 

 

 

 

Merihenkeä

Kalaverkko ja meriaiheiset taulut koristavat varkautelaisen Johanna Rannan huussia.

Pikkulan raikkaanvalkoinen ja sininen väritys luo mielikuvan puhtaasta ja virkistävästä kesätuulesta.

 

 

 

 

 

 

 Lämmin vastaanotto

"Tulijaa tervehtii raikas tervantuoksu. Vetonarusta saa päälle säteilylämmittimen, joka varsinkin syysiltoina on vallan verraton", kertoo Outi Jokinen. Peili pitää olla, tottakai.

 

 

 

Paperirullat säilyvät ilmavasti ja hiirulaisilta piilossa verkkokassissa.

 

 

 

 

 

 

Kahdestaan keinutellen

”Parasta huussissamme ovat keinuvat tuolit ja lasinen etuseinä”, kertoo ylivieskalainen Veikko Savela.

Somaa punaista rakennusta kiertävät pitsiset koristeet.

 

 

Koristeet omalta tontilta

” Mielestämme parasta on, että sisustukseen on käytetty omalta tontilta kerättyä pajua”, kertovat Tuula ja Markku Pirkola Raahesta.

Pajukoristeinen kattorakennelma antaa pikkulalle eksoottista tunnelmaa.

 

 

 

 

 

Sammakoiden valtakunta

 

”Mökkivessassamme asustelee 101 sammakkoa”, kertoo kokkolalainen Tanja Ojanperä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sammakoiden keräily sai innoituksensa yhdestä julisteesta, ja nyt kurnuttajia on tupa pullollaan.

 

 

 

 

Kukkatervehdys

”Auringonkukka ja huussin muoto innostivat luomaan tämän kokonaisuuden”, kuvailee Sanna Viitanen perheensä iloisenkutsuvaa käymälää. Kukkateema jatkuu myös käsienpesuastiassa.

 

 

Hyvän mielen tuoja

”Tämä on meidän perheen ykkösvessa ”, kertoo Santeri Korteslahti Lempäälästä.

Tilavassa huussissa on mukavasti tilaa ja raikas väritys.

 

 

 

 

 

 

Taidokkaasti kierrätysmateriaalista

 

 

 

”Huussimme on kauniin metsän ympäröimä. Viehättävä näkymä on Längelmäveden rannalle.”

 

 

 

 

 

 

Kangasalalaisen Lauttajärven perheen sisältä vaalea käymälä sulautuu kauniisti ympäristöön.

 

 

 

 

 

 

Välimerellistä tunnelmaa

 

 

”Turun saaristossa sijaitsevan huussimme sisustus vie ajatukset Kreikkaan ja sen pieniin tunnelmallisiin kappeleihin...

 

 

 

 

 

 

 

 

Lattian mosaiikkimaalaus pienellä siveltimellä vei erikoismaalarilta ja Kreikan ystävältä pari kokonaista sadepäivää.” Näin kuvailee helsinkiläinen Eeva Chydenius huussinsa sisustuksen syntyä.

 

 

 

 

 Majesteetillista ekologisesti

 

 

 

”Huussimme sisustus luotiin pienen taiteilijaryhmän toimesta 60-luvun lopulla. Tarvittavaa arvostusta haimme kuningasaiheesta. Kierrätysaate kulkee vahvana juonteena koko huussihistorian aineistossa”, kuvailee kuninkaallista pikkulaansa Raija Laakso Kouvolasta.

 

 

 

 

 Saariston aurinko

 

”Sisältä auringonkeltainen huussimme on koko saaren nähtävyys ja jopa siunattu käyttöön! Koko komeuden kruunaa läpinäkyvä katto. Valoa riittää sisällä aina”, hehkuttavat Tiina ja Tomi Patoharju käymäläänsä.

 

 

 

 

Heinäseipäät kunniaan

 

 

 

Mikkeliläisen Tuija Hytösen käymälä on koristeltu kekseliäästi vanhoilla heinäseipäillä. ”Olemme tehneet sen ulkoa muihin rakennuksiin sopivaksi ja sisustaneet heinäseipäillä ja sinkkikalusteilla.”

 

 

 

 

 

 

Paljon kierrätettyä katsottavaa

”Lähes kaikki on kierrätettyä tai ylijäämätavaraa. Huussi on tehty Luonnonsuojeluliiton mökkikirjan ohjeita noudattaen.” Hanna Talvitien huussisisustusta katsellen ei  tule aika pitkäksi.

 

 

Ajatuksella vanhasta

 

 

 

 

Nokialaisen Teriön perheen huussi valmistettiin niin pitkälle kuin mahdollista itse tehden ja vanhoista materiaaleista. ”Kauniisti harmaantuneet hirret haluttiin säilyttää, ja niissä olikin suojaamista seiniä maalatessa.”

 

 

 

 

 

 

Viime hetken mielenmuutos

 

 

 

”Pikkulamme oli päätyä roskalavalle uuden polttavan sähkövessan tieltä, mutta tulimme toisiin aatoksiin...

 

 

 

 

 

 

 

Kunnostimme huussin juhannuspuhteena koko perheen voimin”, kuvailee helsinkiläinen Minna Saari perheensä projektia.

 

 

 

 

Metsämökin huussi

 

 

Turkulaisen Taina Samstenin sisustamaa vaaleaa huussia piristävät värikkäät yksityiskohdat. ”Tuikkulyhdyillä ja pyyhkeillä on mukava muuttaa sisustuksen väriä mielialan mukaan. Äidin virkkaamat pitsiverhot ja vanha lipasto tuovat huussiin tupamaista tunnelmaa. Täällä viihtyy pidempäänkin.”

 

 

 

 

 

Tarjolla taidetta

 

 

Palokkalaisen Britta Jörgensenin huussitaidekokoelma sai inspiraation ovikyltistä. ”Pikkulan erikoisuutena on tallin ovi, jonka avoimesta yläosasta voi halutessaan katsella luontoa.”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Häitä varten

 

 

”Kesähuussimme valmistui toukokuun lopussa kotimme pihalle. Rakentamisen kimmokkeena oli tyttäremme häät. Ideat saimme maalaismaiseman heinäseipäistä ja kissoista. Kärpäset pysyvät toivottavasti loitolla sinisen sisustuksen ansiosta”, kertoo korialainen Arja Ruokonen.

 

 

 

 

Raikkaan vaaleaa

 

 

 

"Poutapilven valkeutta, meren ja taivaan sineä sekä limen raikkautta". Näin runollisesti kuvailee mökkinsä tarpeellista pikku rakennusta Pirjo Akolahti Turusta.

 

 

 

 

Suoraan sanoen

 

 

 

 

Nivalalaista Maija Jyrkkää lainaten: "Meidän huussissa on ilo paskoa." Voiko asiaa enää ytimekkäämmin sanoa.

 

 

 

 

Katseilta piilossa

”Pikkula sijaitsee Inkoon saaristossa kalliolla, mutta kuitenkin puiden takana, joten se ei ole täysin näkyvillä.” Espoolaisen Olli Näsmanin käymälässä huomio kiinnittyy erikoisen näköiseen selkänojaan.

 

Turhia kruusailematta

 

 

”Sanoisimmeko: valoisa, avara, toimiva ja raikas. Katto on lämpölasia, ja talvella on kiva katsella tähtiä, kun ei näe lukea.” Tarja Hietakangas Vanhasta-Ulvilasta on selvästi minimalismin ystävä.

 

 

 

 

 

 

Jos seinät voisivat puhua

Seija Nousiaisen pikkulaan on kerätty mielenkiintoista materiaalia. ”Katossa on hirsipaneelia Savonlinnan Vanhan Kasinon ravintolan seinästä. Monta tarinaa ovat varmasti kuunnelleet”.

 

 

 

Hmmm, hmmm…

 

 

”Intian lomamatkani inspiroi sisustamaan mökkimme huussin itämaiseksi mietiskelyhuoneeksi. Pienen puurakennuksen koristeina ovat tuoksuvat suitsukkeet ja tuoreet luonnonkukat”, kertoo Merja Ruotsalainen Kuopiosta.

 

 

 

 

Sinisiä hetkiä

 

 

”Kuivakäymälässämme on sininen tunnelma. Vierailijat kutsuvat sitä siniseksi saliksi”, kertoo Aila Lainio Eurajoelta.

 

 

 

 

 

 

 

 

kissantaivas

erittäin viihtyisä sininenhetki .itsekkin olen maalannyt vesamme siniseksi.

Lähettäjä: ritva, 28.1.2010

kissantantaivas

erittäin viihtyisä sininenhetki.

Lähettäjä: ritva anturaniemi anturat@hotmail.com, 28.1.2010

Kissantaivas

Ei liikaa koristelua...tosi kiva kissamaalaus ja ikkunan muoto,hyvä väri....onneksi olkoon teillä on luovuutta.kaikista paras huusi

Lähettäjä: Seija Souru, 28.1.2010

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML merkit: <a> <strong> <h1> <h2> <h3> <p> <img> <br> <table> <tr> <td> <ul> <li> <iframe> <ol> <h4> <b> <i>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Roskapostin esto
Kuvakyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.
Image CAPTCHA
Kirjoita ylläolevat kirjaimet tähän. Huom, isoilla ja pienillä kirjaimilla on merkitystä.