Meidän Mökin tekijät

 

Soili Ukkola
vastaava päätoimittaja

Mökkeily antaa tavanomaiseen elämänmenoon hengähdystauon ja mahdollisuuden tehdä jotakin muuta kuin arjessa yleensä. Jopa lievä raadanta esimerkiksi puutarhassa on silkkaa lepoa. On ihanaa käydä kalastamassa tai viipyillä saunapuhtaana meren horisonttia tuijotellen. Jo viikonlopun lomanen lataa mielen akkuja myös lehdenteon tarpeisiin ja ideoiden suodatukseen.

 

Päivi Anttila
päätoimittaja

Muistan miten ylpeänä selailin Meidän Mökin ensimmäistä numeroa keväällä 1997. Ensiparkaisusta teini-ikään kasvanut lehti liikuttaa vieläkin maalaistytön sielua. On upeaa tehdä lehteä, jonka arvot ja tunnelma ovat kotoisin viljavainioista ja samettihiekkaisen rantapolun hyväilystä. Luksuspäiväni alkaa vadelmien poiminnalla ja jatkuu luovana löhöilynä ja nokkapokkana kukkatarhan rikkaruohojen kimpussa. Päälle puusaunan löylyt ja pulahdus!

 

Jarmo Hankivaara
toimituspäällikkö

Olen saanut lapsuudessa ja nuoruudessa sellaisen yliannoksen luontoa, ulkoilua ja kalastusta, että ne eivät lähde miehestä kulumallakaan. Näitä kaikkia asioita olen voinut toteuttaa mökkimaailmassa – sekä lehdenteossa että lomalla. Toisinaan on pakko päästä tekemään myös jotain "oikeita töitä" ja nähdä työnsä jäljet. Kun viime kesänä sain pitkän jahkailun jälkeen rakennettua terassin, tuijottelin sitä usein salaa ikkunasta ylpeyttä tuntien.

 

Kaija Sarha
toimittaja

Pitkän linjan sisustustoimittajana annan mielelläni sisustus- ja kunnostusvinkkejä vapaa-ajanasuntoihin. Kodin tekstiilit ovat sydäntäni lähellä. Pienilläkin muutoksilla saa ihmeitä aikaan ja luotua kotoista tunnelmaa. Työni ihania puolia on, kun saan esitellä persoonallisia lomakoteja ja kertoa mökkiläisten mielenkiintoisia tarinoita.

 

Tanja Lähteenmäki
toimitusassistentti

Mökkeilyssä on ihanaa ympärillä olevat sukulaiset. Heitä tulee nähtyä niin kovin harvoin. Mökkipihalle postinhakumatkalla pyörähtävä täti on päivän piriste. Olen myös järvi-ihminen, joten lähellä loiskuva Päijänne on osa sielunmaisemaani.