Luonto
Siivekkäät yövieraat
Asuukohan mökkimme kattorakenteissa lepakoita? Illan pimetessä käy kova viuhke terassin edessä, josta ne lentävät räystään alle. Miten pienestä reiästä lepakot mahtuvat? Räystäänaluset on nyt verkotettu. Aiheuttavatko eläimet hajuhaittoja? Mökki on talvella kylmillään.
Vastaus:
Suomessa tavallisten lepakoiden koko vaihtelee 4–7 gramman painoisesta viiksisiipasta 10–12-grammaiseen pohjanlepakkoon. Meikäläiset lepakot ovat selvästi kevyempiä kuin kotihiiri, suunnilleen pienen päästäisen kokoisia. Ne mahtuvat kulkemaan uskomattoman ahtaista aukoista.
Olen ollut merkitsemässä lepakoita, jotka viettivät päivänsä kerrostalon elementtien välisissä raoissa. Pystyraot olivat paikoin hivenen yli 10 millimetrin levyisiä ja 40–50 millimetriä syviä. Lepakoita ei pysäytä kanaverkko eikä edes jonkin verran pienisilmäisempi verkko. Paras on käyttää metallilankaista hyttysverkkoa, joka estää myös ampiaisia pääsemästä pesänrakeSnnukseen.
Lepakoiden ulosteet ovat samantapaisia pieniä papanoita kuin hiirien ja myyrien jätökset, yleensä 4–5 mm pitkiä ja 2–3 mm paksuja. Niiden pinta on karkea. Vanhat papanat hajoavat hienoksi kitiinijauhoksi, sillä niissä ei ole lainkaan kasvien jäännöksiä. Lepakot syövät ainoastaan hyönteisiä. Papanoita kertyy päiväpiilon alle joskus paljonkin. Hajua on tavallisesti vähän tai ei juuri ollenkaan. Siitä voi kuitenkin tulla häiritsevä, jos ulosteiden kertymispaikka on kostea ja päiväpiilossa on runsaasti lepakoita.
Lepakot tuskin talvehtivat kylmillään olevassa mökissä. Horroksessa olevat lepakot kuolevat, jos niiden talvipiilon lämpö laskee useita asteita pakkaselle.
Juha Valste
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.
















Kirjoita uusi kommentti