Laki ja turvallisuus
Saako itse nuohota?
Olen kuullut, että mökin hormin saa itsekin nuohota. Miten on? Mitä voi seurata, jos yksinkertaisesti jättää nuohoamatta?
Nokikolari
Vastaus:
Missään ei ole kielletty itse nuohoamasta, mutta sen lisäksi vähintään kerran kolmessa vuodessa loma-asunnolle pitää tilata myös ammattitaitoinen ja koulutuksen saanut nuohooja. Käytännössä monet loma-asunnot ovat jo läpi vuoden käytössä olevia vapaa-ajan asuntoja, jolloin niiden hormien puhdistustarvekin on velvoitetta suurempi. Monet valveutuneet mökkiläiset tilaavat nuohoojan vuosittain. Automaattisestihan nuohoojat eivät tule, vaan mökin omistajan on itse huolehdittava asiasta.
Osa piirinuohoojista esittää pelastuslaitokselle vuosittain nuohousluettelon, josta nähdään nuohoamattomat kohteet. Jossain kunnissa ne luovutetaan vasta pyynnöstä. Lain mukaan paloviranomaisten on puututtava laiminlyönteihin, ja uusi laki antaa viranomaisille mahdollisuuden myös sanktioihin.
Piipun nuohous on äärimmäisen tärkeää, sillä hoitamaton hormi on altis nokipalolle. Huonot polttopuut ja epäpuhdas palaminen voivat pikeyttää hormin seiniin paksun kerroksen palavia aineita, ja jos nuohous on laiminlyöty, vaara vaanii. Nokipalossa kuumuus voi nousta savuhormissa jopa 1 200 asteeseen, jolloin savuhormi voi haljeta ja palo levitä puurakenteisiin.
Lisäksi noki on usein syynä myös huonoon vetoon ja lämpenemisongelmiin. 1 milli nokea eristää saman verran kuin 5 milliä eristysvillaa ja jo tuo vaivainen milli lisää polttoaineen kulutusta 10 prosenttia.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















