Luonto

Monet perhoset hakeutuvat syksykylmillä vaistomaisesti paikkoihin, joissa ne pystyvät horroksessa mahdollisesti selviytymään hengissä kylmästä talvesta. Näitä ovat esimerkiksi syvät kallionkolot, kivikot ja luolat sekä ontot puut.

Ihmisen tekemät rakennelmat tarjoavat runsaasti oivallisia talvehtimispaikkoja. Perhosille on tärkeää löytää tila, jossa lämpötila ei laske kovin monia asteita jäätymispisteen alapuolelle mutta ei toisaalta nouse paljon plussallekaan. Kova kylmyys tappaa horrostajan, mutta niin tekee myös lämpö. Perhonen ei pysty horrostamaan lämpimässä. Valveillaolo kuluttaa sen vähiä energiavarantoja nopeasti, jolloin se menehtyy ennen talven loppumista.

Aikuisina talvehtivat perhoset ilmestyvät keväällä lumien sulaessa ensimmäisinä lentelemään. Tyypillinen tällainen perhoslaji on yleinen nokkosperhonen.

Irralliset siivet talvehtimispaikan alapuolella osoittavat tavallisesti, että horrostava perhonen on jäänyt jonkin pikkunisäkkään saaliiksi. Koti- ja metsähiiri, metsämyyrä sekä päästäiset kiipeilevät mainiosti ja syövät mielellään hyönteisiä. Perhosista ne jättävät kuitenkin siivet syömättä.