Luonto
Outo adoptio
Mökillämme Vaasan saaristossa ihmetyttää kyhmyjoutsenperhe, jossa on seitsemän poikasta ja kanadanhanhi. Onko tavallista, että linnut adoptoivat toista lajia olevan? Yleensä näkee niiden tappelevan reviireistä. Mökillä pyörii myös harmaahaikaroita, joita ennen ei ole näkynyt. Ovatko ne yleistyneet?
Vastaus:
Vesilinnuilla adoptiot ovat melko tavallisia. Poikaset leimautuvat emoihinsa tai emoonsa melko pian kuoriutumisensa jälkeen ja tämä leimautuminen on pysyvä. Jos kanadanhanhiuntuvikon näköpiiriin osuu herkkänä aikana oikean emon sijasta kyhmyjoutsen, poikanen voi alkaa pitää sitä emonaan.
Aikuiset joutsenet taas eivät välttämättä torju pientä untuvikkoa, vaikka se aluksi onkin keltainen eli ”vääränvärinen”. Tilanteen jatkuttua linnut tottuvat oudon näköiseen poikaseen ja pitävät sitä poikueeseen kuuluvana.
Harmaahaikarat ovat runsastuneet pesimälintuina Suomessa ja myös levinneet pohjoisemmaksi. Lintu on kuitenkin meillä yhä selkeästi eteläinen pesijä. Keskikesästä loppusyksyyn saakka Suomeen tulee kymmeniätuhansia harmaahaikaroita Venäjältä ja Baltian maista. Niitä voi nähdä melkein missä tahansa, eniten Etelä- ja Keski-Suomen ruovikkoisilla merenlahdilla ja lintujärvillä.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















