Puutarhanhoito
Miten lisään sammaloitumista?
Mökkimme nurmikot on perustettu alun perin hiekkaperäiselle mullalle. Pihan suuret koivut imevät kosteuden laajalta alueelta. Nurmikko kasvaa onneksi huonosti, mutta sammal sitäkin enemmän. Nurmea ei ole lannoitettu eikä kalkittu ainakaan 10 vuoteen. Kuinka pitäisi toimia, että sammal valtaisi alaa mutta kestävämpänä?
Vastaus:
Sammallajeja on satoja, ja niiden kasvuvaatimukset vaihtelevat. Sammaleet ilmestyvät tiivistyneille, varjoisille, kosteille, köyhille ja happamille paikoille. Niillä ei ole juuria, vaan ne kiinnittyvät alustaan ohuilla solurihmoilla. Sammalmatto ei kestä nurmikon tavoin tallausta. Se irtoaa helposti, joten kulkureiteille kannattaa upottaa askellaattoja ohjaamaan kulkua.
Sammaleen leviämistä voi auttaa siirtämällä sitä levyinä valo- ja kosteusoloiltaan vastaavilta paikoilta maahan, joka on kalkitsematonta ja lannoittamatonta, rikkaruohotonta, luonnonturpeella katettua ja hyvin kostutettua. Levyt kiinnitetään maahan tikuilla ja huolehditaan kastelusta.
Toinen keino on pestä ja silputa sammalta hienoksi massaksi ja levittää sitä sentin kerros märälle sanomalehdelle lautojen päälle varjoiseen paikkaan kasvamaan. Sumutetaan ahkerasti, ja noin kuukauden kuluttua sammallevyn voi siirtää uudelle paikalle. Happamuudesta on hyvä huolehtia kastelemalla sammalikkoa piimävedellä. Muuta kasvillisuutta voi myös kitkeä pois sen joukosta.
Sinikka Neuvonen
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















