Puutarhanhoito
Mitä käyttöä tuhkalle?
Tuhkaa tulee heitettyä saunan pesästä pitkin metsiä. Ennen vanhaan kerrottiin kuitenkin tuhkan olevan erinomaista lannoitetta, viljeliväthän esi-isämmekin polttamalla ensin metsiä eli kaskeamalla. Heitänkö siis arvokasta lannoitetta pois? Mihin tuhkaa saa käyttää?
Vastaus:
Tuhka on kyllä aivan kelpo maanparannusaine, kertoo asiantuntijamme hortonomi Sinikka Neuvonen.
Tuhka ajaa kalkin asiaa ruohikon lannoituksessa. Perus- ja syyslannoituksessa tuhka toimii, sillä siinä on kahta kasvien tarvitsemaa ravinnetta: kaliumia ja fosforia. Valitettavasti typpi puuttuu, joten pelkkä tuhkan käyttö ei kiihota ruohikkoa hillittömään kasvuun. Siksi typpeä sisältävä lannoite olisi hyödyllinen lisä.
Sen sijaan kasvimaalle tuhkaa ei yleisesti suositella, sillä sen koostumuksesta ei aina voi olla varma - esimerkiksi raskasmetallijäämät saattavat olla haitaksi. Tietysti jos polttaa nuotiossa esim. risuja ja tietää tuhkan puhtaaksi, estettä kasvimaakäyttöön ei ole.
Kompostiin tuhkaa ei ole syytä laittaa eikä säilytellä sitä suurina kasoina. Veteen joutuminenkin olisi syytä ehkäistä, sillä se tekee vedestä emäksistä.
Tuhka-astiat voi huoletta tyhjentää metsään, kasvit ja puut pitävät siitä varmasti.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















