Puutarhanhoito
Millainen komposti mökille?
Vietämme mökillä kesäisin kuukauden, muina aikoina keskimäärin viikonlopun kuukaudessa. Talousjätettä kertyy kolmelta henkilöltä. Pihalta keräämme lehtiä ja rikkaruohoja. Suunnitelmissamme on rakentaa kuivakäymälä komeroon. Millaista kompostia suosittelette? Kulmilla luuraa maamyyriä ja hiiriä, jokunen rottakin.
Vastaus:
Ensin pitää päästä eroon rotista. Ne löytävät tiensä ruokakompostiin, jos muualla ei ole enää mitään hyvää syötävää. Onko kyseessä ollut todella rotta? Monet pienjyrsijät näyttävät samanlaisilta, ja rottia ei näe yleensä päiväsaikaan. Kysykää kunnan terveystarkastajalta neuvoa rottien hävittämiseen. Pihalta kannattaa poistaa kaikki sellainen, missä rotta voisi viihtyä.
Talvella jätettä tulee harvoin ja vähän. Kompostointi on silloin haasteellista, koska massa tuppaa jäätymään. Kompostoriin voi toki syöttää jätettä talvellakin. Keväällä komposti sulaa ja alkaa höyrytä. Silloin on hyvä sekoittaa kompostia, jotta koko aines lämpiää. Voitte tehdä itse kannellisen kompostorin esimerkiksi pakastearkusta tai päätyä ostomalleihin esimerkiksi, Cipax, Jora tai Biolan.
Jos kompostimultaa käytetään vain koristekasveille, voitte huoletta laittaa sekaan myös käymälätuotosta. Kompostiin kannattaa laittaa myös runsaasti haravointikariketta ja lehtiä. Jos käytätte kompostimultaa kasvimaalla, kompostia pitää vanhentaa vuoden ajan esimerkiksi peitetyssä aumassa.
Teille riittäisi yksi laite, joka on eristetty ja alta avoin, jolloin sieltä saa näppärästi tyhjennettyä kompostoitunutta multaa. Jos jätettä tulee enemmän, kannattaa harkita myös toisen jälkikompostorin ostamista.
Raini Kiukas, Käymäläseura Huussi
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















