Puutarhanhoito

Kielo on sopeutuja ja selviytyjä. Se kasvaa ja leviää monenlaisilla kasvupaikoilla ja muodostaa usein laajoja, tiheitä ja melkein puhtaita kasvustoja. Koko esiintymä on usein yhtä ainoaa kieloyksilöä ja laikku laajenee noin viisitoista senttiä vuodessa. Kielo on myös valloittaja, joka vie elinmahdollisuudet naapurikasveiltaan. Tämän on moni puutarhapenkkiin kieloja istuttanut todennut.

Parhaita kielopaikkoja ovat valoisat, kuivahkot, kalkkipitoiset, ravinteiset metsät ja metsänreunukset sekä lehtoniityt. Kuivan mäntykankaan pohjallakin sen lehtiä voi nousta, vaikkei kukkia näy.

Syy kukkimattomuuteen on yleensä liian karu kasvupaikka. Kielo säilyy hengissä ja leviää kasvullisesti suikertavalla maavarrellaan, mutta sen energia ei riitä kukkien ja marjojen muodostamiseen. Kielon juurakoita voi kaivella myöhään syksyllä ylös maasta ja hyötää joulukieloiksi. Silloin on syytä tunnistaa kukkiva juurakko: siinä on tuuheat juuret ja tiivis, turpea, violetin suomun peittämä päätesilmu. Silmu kukkii vasta kolmantena vuotenaan.

Kukkimatonta kielolaikkua voi parantaa lannoittamalla ja kalkitsemalla sekä lisäämällä maan pintaan keväisin hyvää hiekkamultaa. Eloperäistä katettakin voi levittää suojaamaan maata kuivumiselta. Paras vaihtoehto on kaivaa syksyllä ylös rönsymäisiä maavarsia, pätkiä irti vahvimpia juurakoita ja istuttaa ne hyvään, paksuun hiekkamultaan.