Puutarhanhoito
Mikä vaivaa kuusia?
Huomasimme keväällä parimetrisen kuusen oksanhankaan syntyneet oudot ”kävyt”. Kesän aikana tauti tarttui pariin kolmeen muuhun kuuseen, kaikki alamittaisia, korkein ehkä nelimetrinen. Nystyrä kehittyy ensimmäisenä uuden kasvun juureen. Neulaset ruskettuvat ja varisevat. Mikä kasvitauti on kyseessä, ja voimmeko estää sen leviämisen? Liittyykö ilmiö pitkään ja lämpimään syksyyn ja sen päälle tulleeseen kovaan talveen?
Vastaus:
Havukirvojen elämänkierto on mutkikas, ja siihen voi kuulua myös vaihe lehtikuusessa. Tuho alkaa varhain keväällä, kun kirvanaaraat tulevat paikalle, munivat kuusen nuoriin versoihin ja imevät niistä nesteitä. Verson kasvu häiriintyy ja neulasten tyvien paisuessa muodostuu ananasta muistuttava, noin kolmesenttinen vaalea äkämä. Jos se kehittyy verson ympärille, koko kasvain voi kuolla. Toukat kehittyvät siivellisiksi kirvoiksi äkämän suojassa. Syksyllä ne poistuvat talvehtimaan joko lehtikuusissa tai lähistön kuusissa, joihin ne laskevat taas keväällä munansa.
Lähettämissänne kuvissa äkämät ovat ruskeita, kovettuneita ja verson kärjet ovat kuolleet, joten tuho on tapahtunut edelliskesänä. Metsätaloudessa tuhoja pidetään merkityksettöminä, mutta joulukuusiviljelmillä ja taimitarhoilla käytetään joskus hyväksyttyjä torjunta-aineita. Kotipuutarhurille sakset ovat hyvä torjuntakeino. Suosittelen leikkaamaan äkämäiset versonosat pois jo alkukesällä. Torjunta-aineista esimerkiksi Calypso-tiiviste tehoaa tämän tapaisiin tuholaisiin, ja paras ruiskutusaika on tuhon alkuvaiheessa.
Sinikka Neuvonen
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.
















Kirjoita uusi kommentti