Puutarhanhoito

Katajaa pidetään sitkeyden ja kestävyyden perikuvana, mutta todellisuudessa sillä on luonnossa paljon vihollisia. Kesällä 2006 puhuttiin laajoista katajatuhoista, joiden syyksi paljastui katajankariste-niminen sienitauti `Stigmina juniperina`. Arvelen tätä syyksi, mikäli tuntomerkit täsmäävät tapaukseenne.

Tauti tappaa neulasia ja oksia alhaalta alkaen ja etenee kohti latvusta. Se leviää tehokkaasti ja tartuttaa itiöitään terveisiin osiin. Latvaan voi jäädä vihreä tupsu tai koko kataja voi kuolla muutamassa vuodessa. Kuolleiden neulasten koveralla pinnalla voi nähdä pieniä itiöpesäkkeitä jonossa.

Kaikki katajat eivät kuole, mutta kuolleisiin alaoksiin ei myöskään puhkea uusia silmuja, joten puun koristearvo on pilalla. Tautia ei voi pysäyttää eikä parantaa.

Sieni viihtyy kosteissa oloissa. Lämpimät ja sateiset kesät sekä katajan lähiympäristön heinittyminen lisäävät riskiä. Puun ympärys saisi olla avoin, jolloin havut pysyvät paremmin kuivina. Terveen katajan voi yrittää suojata sorastamalla sen ympäristön. Kataja kasvaa luonnossa monenlaisilla paikoilla, mutta ensisijassa se on valoisan ja kuivan paikan kasvi. Koillisrinne ja varjostava puusto eivät ehkä takaa sille parhaita taisteluasemia, kun tautiepidemia leviää.
 

Katajankariste ei tartu muihin puihin, joten voitte korvata huonoksi menneet katajat muilla puilla tai pensailla sen mukaan, mikä mökkiseudullanne menestyy ja millaiset kasvit sopivat luonnonympäristöön. Havupensaista vaikkapa kartiotuijat ja lehtipensaista tuomipihlajat, tuhkapensaat ja lumimarjat voisivat olla kauniita katajarinteessä.