Luonto
Mihin linnut kuolevat?
Mihin linnut kuolevat, kun ne kuolevat luonnollisella tavalla? Voivatko ne saada vaikka sydänkohtauksen ja tippua taivaalta? Ainakaan ravintoketjun huipulla olevia petolintuja eivät uhkaa muut kuin korkeintaan ihmiset.
Vastaus:
Pikkulintuja menehtyy hyvin paljon. Vain osa munista kehittyy lentokykyisiksi poikasiksi, selviytyjien osuus vaihtelee paljon lajista toiseen. Suurin osa lentoon pääsevistä poikasista kuolee ensimmäisen elinvuotensa aikana eivätkä ne ehdi lisääntyä. Talitiaisista kuolee näin nopeasti jopa 70–80 prosenttia. Kerran pesineiden pikkulintujen ennuste on yhä huono. Esimerkiksi aikuisista sinitiaisista toisen kerran pääsee lisääntymään 30 prosenttia ja talitiaisista noin 50 prosenttia. Luvut kertovat, etteivät pikkulinnut juuri kuole vanhuuteen. Vanhin tunnettu talitiainen on saavuttanut yli 15 vuoden iän, ja sinitiaisen tiedetään päässeen toiselle kymmenelle.
Monet isokokoiset linnut voivat elää varsin vanhoiksi. Kuningasalbatrossi on saavuttanut ainakin 62 vuoden iän, ja haikarat, lokit, sorsat sekä monet kahlaajalinnut voivat elää yli 30-vuotiaiksi. Isot petolinnut saattavat elää 20–30 vuoden ikäisiksi. Ikä lisää isojen lintujen riskiä menehtyä ennen seuraavaa pesimäkautta, mutta tuskin nekään varsinaisesti vanhuuteen kuolevat.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.
















Kirjoita uusi kommentti