Pintakäsittely
Maalivinkkejä aitan sisäpintoihin
Viime vuonna valmistunut aitta on käsitelty ulkopuolelta Valtti Pohjusteella. Hirret ovat 150 millimetriä paksut. Millä voisimme maalata sisäseinät, katon ja ikkunanpuitteet? Onko venelakka lattiassa kestävin?
Vastaus:
Sisäseinät ja -katon voi käsitellä esimerkiksi vesiohenteisella Paneeli-Ässä Hirsisuojalla. Tuotteen voi levittää pinnoille sellaisenaan, jolloin saadaan väritön lopputulos, tai sävytettynä, jolloin puuhun tulee läpikuultava sävy. Värin voimakkuutta voi säätää levityskertojen määrällä tai ohentamalla tuotetta vedellä. Varsinkin ensimmäisellä levityskerralla Hirsisuojaa kannattaa ohentaa. Tällöin väri levittyy tasaisimmin. Oikea väri on myös hyvä varmistaa irtokapulan koesivelyllä.
Unica Super -venelakka on kestävin vaihtoehto lattialle. Se sivellään ohuesti kolmeen kertaan, ensin lakkabensiinillä ohentaen. Sen voi myös sävyttää.
Toinen läpikuultava vaihtoehto on Faxe Lattiaöljy. Sitä on värittömän lisäksi viittä vakiosävyä. Hiottu puupinta mopataan ensin Faxe Esikäsittelyaineella, joka avaa puun huokoset.
Kuivuneeseen puupintaan voidaan sivellä Faxe Puulipeä Valkoinen. Se valkaisee puuta ja näyttää erityisen hyvältä valkoisen tai harmaan öljyn alla. Jos pinta lipeöidään, väreistä tulee tasaisempia ja hieman pastellimaisia.
Väritöntä tai sävytettyä Faxe Lattiaöljyä levitetään parin neliön suuruinen alue kerrallaan esimerkiksi kumilastalla tai siveltimellä. Sitten öljy hierretään käsin tai koneellisesti lattianhoitokoneen punaisella tai vihreällä hankauslevyllä.
Viidentoista minuutin kuluttua öljyn levittämisestä imeytymätön öljy pyyhitään pois kuivalla rätillä tai pyyhkeellä. Öljytty pinta viimeistellään seuraavana päivänä valkoisella hankauslevyllä.
Ikkunanpuitteet voi maalata peittäväksi sisäpuolelta Maalarin Valkolakalla. Pohjamaalina käytetään ohennettua Jehua. Läpikuultava väritön tai sävytetty lakkaus voidaan tehdä Unica Superilla alkuun lakkaa ohentaen.
Ulkoa ikkunanpuitteet käsitellään Valtti-Pohjusteella. Peittävä maalaus voidaan tehdä Teho Ikkunamaalilla, läpikuultava käsittely esimerkiksi puuhun imeytyvällä Valtti Colorilla tai lakkamaisen pinnan jättävällä Valtti Color Extralla.
Seinien ulkopinta kannattaa käsitellä värillä melko pian, ettei pinta ehdi harmaantua. Se saadaan läpikuultavaksi liuotinohenteisella Valtti Colorilla tai vesiohenteisella Valtti Akvabasella, peittäväksi vesiohenteisella Vinhalla.
Hanna Salonen
tekninen neuvoja,
www.tikkurila.com
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.














