Puutarhanhoito
Kukkaloistoa saareen
Mökkimme sijaitsee saaristossa kallioisella tontilla. Metsikköisessä pihassa on muun muassa vuorenkilpiä ja kitukasvuisia idänvirpiangervoja. Miten saisin pienen vihannespenkin ja kukat kukoistamaan kuivalla tontilla? Kasteluvettä saamme vain taivaalta. Auttavatko kukkapenkin mullanvaihto ja kastelukiteet?
Vastaus:
Huono kasvupaikka paranee multaa ja maanparannusaineita lisäämällä. Kastelukiteetkin toimivat, mutta parhaita ne ovat ruukkumullassa. Voisit istuttaa kesäkukat tilaviin ruukkuihin. Karulle saarelle ei kannata yrittää kasvattaa reheviä istutuksia, vaan kauneimman ja huolettomimman tuloksen saa valitsemalla kuivan paikan kasveja.
Valoisaan paikkaan voit istuttaa pilarikatajan tai ryhmän erilaisia katajia. Perennoista kuivuutta sietävät esimerkiksi kurjenpolvet, palavarakkaus, nukkapähkämö ja kivikkokasvit, kesäkukista esimerkiksi marketta, timanttikukka, pelargoni ja härmesalvia. Lisätietoa saa vaikkapa Pentti Alangon kirjasta Luonnonmukainen puutarha.
Voit rakentaa istutuspaikan kohopenkiksi ja reunustaa sen kivillä tai pölleillä. Kaiva ensin maata lapionpiston syvyydeltä ja säästä neulasten hapattama kaivumaa. Voit tuoda alimmaksi kerrokseksi savea, jos multa näyttää valuvan kallionkoloihin. Muovia ei kannata laittaa pohjalle, mutta reunuksen sisäpuolelle pystyyn asennettuna se estää mullan valumista.
Neulasmullasta syntyy hyvä, kuohkea kasvualusta, kun sekoitat siihen säkkimultaa tai peltomultaa sekä turvetta tai kompostia, jotka parantavat vedenpidätyskykyä. Lisää kalkkia säkin ohjeen mukaisesti.
Vie hyvin sekoitettu kasvualusta kohopenkkiin ja tiivistä huolellisesti. Pensaat vaativat multaa 40 cm, perennat ja vihannesmaa 30–40 cm ja useimmat kivikkokasvit 10–20 cm.
Kastele kasvit istutuksen jälkeen ja levitä maanpintaan eloperäistä katetta, kuten lehtikariketta, kompostia, olkea tai ruohosilppua 5–10 cm:n kerros. Kate estää maan kuivumista ja ruohosilppu ravitsee maata. Kohopenkkiin saat pikku kasvimaankin. Pikkuvihannekset viihtyvät myös kasvusäkissä, jossa kosteuskin säilyy.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















