Perusparantaminen, rakentaminen
Kestääkö haapa kosteassa?
Pihasaunaamme tehdään perinteiset haapalankkulauteet. Haluaisin laittaa tuppeensahatusta haapalaudasta laipion sekä vuorilaudat oveen ja ikkunaan. Kuinka haapa käyttäytyy ajan oloon sisäkatossa? Kerääkö se kosteutta ja mustuu? Meillä on jatkuvalämmitteinen kiuas. Haapa on kaadettu rasiin elokuun lopussa.
Vastaus:
Haapaa on iät ajat käytetty vaativissa rakenteissa kuten soutuveneissä, kattopaanuissa, silloissa ja astioissa. Se soveltuu hyvin myös ovien ja ikkunoiden vuorilautoihin ja kattolaipioon. Höylätty puu antaa silkkimäisen hienon pinnan, joka kestää kosteutta. Haapa on ominaispainoltaan kevyttä, joten pinta ei tunnu kuumalta. Etuna on lisäksi pihkattomuus.
Haapalautaa voi olla vaikea höylätä, ja hieman nukkainen pinta saattaa houkutella ampiaisia kaapimaan pesänrakennustarpeita. Avonainen pintasolukko kerää myös melko herkästi likaa. Vähintään yhtä hyvänä materiaalina pidän leppää, jota tosin hyvälaatuisena on hieman vaikeampi saada.
Saunan puupinnat jättäisin käsittelemättä. Ajan patina harmaannuttaa puuta ja tuo mukanaan pinnalle kuuluvaa arvokkuutta.
Kerroitte, että puut on kaadettu elokuun lopulla rasiin eli lehtivihreän aikaan kasoihin. Kaatotapa ei ole sahapuulle tavanomainen, mutta haavalle lehtipuuna varmaan sopiva. Karsimaton ja osin kuorittu puu kuivuu tehokkaasti, kun lehdistö haihduttaa kosteutta. Keväällä puu on kuitenkin sahattava hyvissä ajoin, jotta hyönteiset ja sienet eivät ehdi sen kimppuun.
Ulkona taapelissa sahatavara kuivuu hyvin yleensä heinäkuun puoliväliin saakka. Sitten puu kannattaa siirtää katon suojaan tai ottaa käyttöön.
Haapa on kotimaisena perinteisenä laatupuuna hyvä valinta kosteuden kestävyyttä vaativaan, näkyvään paikkaan.
Jouko Lommi
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















