Puutarhanhoito
Kasteluvedestä pulaa
Kysymys: Voiko merivedellä kastella puutarhakasveja ja pensaita?
Viherpeukalo
Vastaus:
Koska Suomenlahden pohjukoiden veden suolapitoisuus on hyvin alhainen, sitä voidaan käyttää satunnaisesti puutarhakasvien kasteluun.
Ainakin netistä löytyvien tietojen perusteella suolapitoisuuden arvo 1.5 psu on rajana puutarhakasveille. Lounaisrannikolla meriveden suolapitoisuus on 5?6 psu, mikä on aivan liian korkea kasteluun.
Vaikka kasvit eivät heti kuolisikaan suolavedestä, maa suolautuu ja muuttuu parin kasvukauden kuluessa kelvottomaksi. Asian tunsivat jo roomalaiset, sillä hävittäessään Karthagon he kylvivät peltoihin suolaa, ettei kaupunkia voitaisi enää rakentaa uudelleen.
Joka tapauksessa kerran kesässä annettu kastelu hätätilanteessa ei aiheuta vielä vahinkoa puutarhalle tai pensaille. Kaalit, punajuuri, ruohosipuli ja hedelmäpuut sietävät parhaiten merivettä. Klooripitoisuuden takia merivesi on haitallista etenkin perunalle, porkkanalle, sipulille ja marjakasveille.
JH
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















