Rakentaminen
Hirsipuita kaatamaan
Kysymys: Haaveilemme omasta pyöröhirsimökistä. Näin ensi alkuun haluaisimme selvittää, mihin vuodenaikaan puut pitäisi kaataa. Entä milloin päästään hirsien veistoon?
Honka, mänty, petäjä
Vastaus:
Vastaus: Hirsiksi kaadettavat havupuut kaadetaan silloin, kun puu on lepotilassa eli yleensä marras?helmikuussa. Ajankohta riippuu kasvukauden pituudesta, joten myöhäisinä keväinä kaataminen saattaa onnistua Pohjois- Suomessa vielä huhtikuullakin, toiminnanjohtaja Raimo Tikkanen Suomen Hirsitaito ry:stä opastaa.
Jotta sinistyminen, home tai ötökät pysyvät loitolla, puut on kuorittava huhtikuun loppuun mennessä. Sen jälkeen ne varastoidaan ilmavaan, katettuun ristitaapeliin. Mieluiten taapeli tehdään tuuliselle paikalle. Ilmatilaa pitää olla runsaasti niin alaja yläpuolella kuin väleissäkin.
Veistämisen voi aloittaa aikaisintaan seuraavana syksynä syys?lokakuussa. Kaikkiaan puiden kuivuminen kestää noin kolme vuotta. Ennen vanhaan puita kuivattiinkin vähintään kaksi kesää ennen veistämistä.
Mökkifirmat kaatavat puita ympäri vuoden, sillä ne kuivaavat puut keinotekoisesti. Näinkin syntyy kelpo mökki, mutta perinnerakentajat eivät moiselle puuhalle paljon arvoa anna.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.














