Pintakäsittely
Hirsi peittoon
Kysymys: Haluaisin peittää osan hirsimökin sisäpinnasta joko maalaamalla tai tapetoimalla. Tarkoituksenani on laittaa ensin hirren päälle haltexlevy ja sitten käsitellä sen pintaa. Mutta miten on, voiko haltexia sellaisenaan maalata tai edes tapetoida? Sen pinta on kovin pehmeä, joten sen luulisi vetävän maalia kuin sieni. Ja toisaalta myös tapettien kohdistamisen luulisi olevan melko hankalaa.
Mökin muori
Vastaus:
Vastaus: Lukija tarkoittaa tässä tapauksessa ?haltexilla? ilmeisesti vanhaa kuitulevyä, jollaisia varsinkin entisvanhaan vedettiin seiniin. Niiden maalaus on hieman hankalaa, sillä ne imevät kuin sienet, ja nukkaista pintaa on vaikea saada siistin näköiseksi. Tapetoinnissakin pitää olla tarkkana, sillä levyn pehmeyden vuoksi rakenne voi antaa periksi. Siksi saumakohtiin kannattaa liimata lasikuitu- tai kartonkinauhaa, lopputuloksesta ei silti ole aina takeita.
Jos puhutaan Haltexista ihan tuotemerkkinä, Hankasalmella toimiva tehdas valmistaa ainoastaan pinnoitettuja levyjä. Saatavana on joko kangas- tai paperitapetoituja sisustuslevyjä kooltaan 0,6 x 2,5?3 metriä. Väri- ja kuviovalikoima on laaja,
joten tuote on harkinnan arvoinen. Haltex on kuitulevyn koreampi velipoika, sillä samaa ainettahan molemmissa on runkona. Tapetilla pinnoitetun levyn voi toki myöhemmin halutessaan maalatakin.
Käytettiinpä sitten sisustuslevyjä tai kuitulevyjä, mahdollinen epätasainen pinta ? esimerkiksi pyöröhirsi ? pitää ensin rimoittaa. Välit jätetään levyn mittojen mukaan. Jos levyt päätetään kiinnittää suoraan hirteen, leveäkantaisella huopanaulalla selviää ruuveja sievemmillä rei?illä ? voihan olla, että levyt pitää joskus poistaa. Haltexin asennus ei ole juuri vaativampaa kuin tapetin, välineetkin ovat jokseenkin samat ? liisterin korvaa vain rakennusliima. Levyt asennetaan seinään pontti- tai puskusaumalla.
Pehmeän kuitulevyn tai Haltexin etuna voi helppouden lisäksi pitää lämmöneristävyyttä, myös mahdollisen vedon tunne vähenee ja pinnasta tulee lämpimän tuntuinen. Haltexin asennusohjeista lisää tietoa osoitteessa www.haltex.fi
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.














