Perusparantaminen, rakentaminen
Hiirille stoppi
Hiiret ja myyrät pääsevät mökkimme rossipohjaan ja aiheuttavat inhottavaa hajua ilmeisesti pesiytymällä sinne. Miten vanhaa perustusta voisi uusia? Pitääkö lattiaa purkaa, jotta pesistä pääsee eroon?
Vastaus:
Rossipohja on perinteisessä ja nykyisessäkin rakentamisessa toimiva ja usein valittu tapa toteuttaa alapohja. Perusvaatimukset rakenteelle ovat lattian alapuolisen ilmatilan tehokas tuuletus, maapohjan kuivana pysyminen ja lattiarakenteen lämmöneristys sekä tiiveys. Alapohjan tarkastusluukku on välttämätön, jotta korjaustarvetta voidaan arvioida. Lisäksi lattian alla pitää olla niin paljon tilaa, että rakenteet voidaan tarkastaa.
Perustuksen tärkein tehtävä on siirtää rakennuksen paino maapohjaan siten, ettei rakennus liiku. Lisäksi rakenteiden on pysyttävä kuivina.
Nykyisessä perustuksessa on heikkouksia, jos hiiret pääsevät kulkemaan perusmuurin alitse. Mikäli talo ei ole liikkunut, ongelmasta voi selvitä pienellä remontilla.
Kerroitte, että vanha kivijalka on hirren ulkopintaa ulompana ja olette harkinnut sen osan piikkaamista pois. Pelkästään 5–7 senttimetrin pintakerroksen piikkaus on suuri työ. Se saattaa lisäksi vaarantaa vanhan perustusrakenteen kantavuuden. Kantavan rakenteen muutos edellyttää asiantuntijan suunnittelua ja mahdollisesti viranomaislupaa.
Ehdotan harkittavaksi kevyempää remonttivaihtoehtoa. Perustusten ympärille tehtyyn kaivantoon asennetaan salaojitus ja sen yläpuolelle routasuojaus. Routalevy peitetään ohuella murskekerroksella, jonka päälle levitetään maaperäasennukseen soveltuva jyrsijäverkko. Se estää hiiriä ja myyriä rakentamasta käytäviä. Verkon toinen reuna ulotetaan routalevyn ylitse ja toinen reuna taivutetaan tiiviisti perustuksen ulkopintaan. Verkon päälle laitetaan perustuksia ympäröivät asennushiekka ja pintakiveys. Perusmuuriin pitää tehdä riittävästi tuuletusaukkoja, vähintään neljä promillea lattiapinta-alasta.
Lattian hajuongelmat poistuvat ehkä kokonaan, kun vaihdetaan eristeet ja uusitaan pilaantuneet rakenteet. Ongelmaa voi vähentää tehostamalla alapohjan tuuletusta ja asentamalla alapohjan ilmatilasta katolle johtavan tuuletusputken. Sen yläpäähän voi tarvittaessa asentaa pienen, noin 50 watin puhallinmoottorin. Näin lattian alapuolinen ilmatila alipaineistuu hieman ja vuotoilmat eivät siirry aivan niin helposti asuintiloihin.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kuivakäymälä on mökin vessavaihtoehdoista ekologisin. Jäte hyödynnetään omalla palstalla, eikä mustien vesien...
Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.















