Tuhansittain siiveniskuja

Polun varrella lepattelee sinisiipi aamuisen auringon lämmössä. Se laskeutuu apilankukalle ja alkaa imeä mettä. Klik ja ensimmäinen kuva on tallentunut muistikortille. Vielä pari laukaisua ennen kuin perhonen nousee lentoon ja tapaaminen on ohi. Kun puran kuvat tietokoneelle, hämmästyn sinisiiven upeita yksityiskohtia ja siipien pintojen hohtavaa sinisävyä. Digitaalikuvaus on avannut ovet uuteen harrastukseen ja uuteen maailmaan.

Tähtäimessä mikroperhoset

Oma kuvausharrastukseni alkoi näyttävistä ja helposti havaittavista päiväperhosista ja laajeni asteittain muihin päiväsaikaan aktiivisiin perhosiin sekä yöperhosiin. Digikameroiden kehittyessä kuvauskohteet saattavat hiljalleen siirtyä makroperhosista eli muun muassa päiväperhosista, yökkösistä, mittareista, kiitäjistä, kehrääjistä ja nirkoista yhä pienempiin siivekkäisiin, lähinnä alle sentin mittaisiin mikroperhosiin. Myös muodonmuutokseen johtava alkutaival kiinnostaa – perhosten toukat ovat usein hurjan näköisiä otuksia!

Eteenpäin on menty lähinnä yrityksen ja erehdyksen taktiikalla. Perhosharrastus on onneksi viime vuosina tuonut uusia ystäviä ja heiltä paljon vinkkejä, miten parantaa kuvausten lopputulosta.

Samalla syntyy tervettä kilpailua siitä, kuka saa parhaimmat kuvakulmat. Tosi perhosbongari varmistaa kohteensa lajitunnistuksen kuvaamalla sen yltä ja alta. Joissakin lajeissa vain siipien alapinta paljastaa riittävät yksityiskohdat tarkkaan määritykseen. Perhosharrastajien nettiyhteisö auttaa tunnistuspulmissa auliisti.

Eri seuduilla on upeita erikoisuuksia

Perhosten takia vierailut sukulaisten ja ystävien kesämökeillä ovat yleistyneet. Käynnit ovat kullanarvoisia, kuvakokoelma karttuu aina.

Erilaiset elinympäristöt eli biotoopit hiekkaisesta merenrannasta vehreään puutarhaan tarjoavat vaihtelua lajeihin. Mökille saavuttua on käytävä tarkistamassa, onko rakennusten seinillä päiväsaikaan lepäileviä yöperhosia, ja pian voikin siirtyä tutkimaan pihapiiriä ja miettimään sopivaa paikkaa öiselle houkutusvalolle.

Kaakkois-Suomeen, Virolahden hiekkaiselle merenrannalle vuonna 1960 rakennettu mökki on osoittautunut loistavaksi tukikohdaksi perhosharrastukselle. Alueelle tulee paljon perhosia etelästä ja kaakosta. Jo lapsena minulla oli tapana loikoilla paahteisella rannalla kangassinisiipien pyrähtelevää lentoa seuraten. Merinätkemän, maksaruohon ja suola-arhon kukinnoilla käy kotoisten sitruuna- ja neitoperhosten lisäksi useita vaeltajaperhosia kuten Afrikasta saapuva ohdakeperhonen ja muun muassa Baltiasta lentelevä sinappiperhonen.

Perhosvalon houkuttelemana mökin seinälle ilmestyy mäntykiitäjän tapaisia yleisiä yöperhosia ja hieman harvemmin näyttäytyviä siivekkäitä, esimerkiksi malikaapuyökkösiä, pajukäärömittareita ja puuntuhoojia – ja valitettavasti myös satoja pois hätisteltäviä hyttysiä. Lähitarkastelussa tulevat esiin öisten lentäjien uskomattoman kauniit kuviot ja sävyjen kirjo.

Sukulaisperheellä on Kemiössä saaristomökki, jonka tiluksiin kuuluu sekametsän lisäksi luonnontilaisia niittyjä ja ketoja. Etelärannikon monipuolinen kasvillisuus tarjoaa ties kuinka monille perhoslajeille sopivat elinolot. Niityllä kävellessä päivällä aktiivisia perhosia kuten lauhahiipijöitä, sini- ja kultasiipiä, piippopaksupäitä sekä tesmaperhosia nousee ilmaan joka askeleella, loppukesästä pihamittareiden ilmestyessä lentoon lehahtajia voi olla kymmenittäin.

Joitakin loisto-otoksia on helsinkiläisestä siirtolapuutarhasta. Vehreä mökkipiha ja istutukset tarjoavat perhosille omanlaisensa ympäristön. Erilaiset kukat houkuttelevat hyönteisiä nauttimaan kasvien mettä. Varsinkin nauhukset, syreenit, kuusamat ja syyssyrikät näyttävät olevan perhosten suosiossa.

Perhosten toukat tarvitsevat kehittyäkseen ravintokasveja, joskus jopa puutarhurin harmiksi asti. Toukkia varten voi jättää osan nurmikosta leikkaamatta ja antaa apiloiden, hiirenvirnan, heinien ja sarojen kasvaa vapaasti.

Välineistö kehittyy kovasti

Kuvausharrastus alkoi vuonna 2001 hankitulla kahden megapikselin digikameralla, Samsung Digimax 230 SE:llä. Sillä pääsi makrokuvaustilassa kymmenen sentin päähän kohteesta. Tarkkuus riitti tuomaan esiin perhosten koristeelliset kuviot ja herätti halun saada yhä yksityiskohtaisempia otoksia.

Markkinoille tulleen Nikon Coolpix 4500:n kääntyvä runko helpotti kuvausta ja sommittelua huomattavasti seuraavana vuonna. Kuvausnopeutta paransi 2005 hankittu Panasonic Lumix FZ5. Laite oli sen verran iso, että sen lisäksi tarvittiin helposti taskuun mahtuva Ricoh Caplio R4. Kokemus on osoittanut, ettei ulos parane mennä ilman kameraa: ritariperhonen on tullut sopivalle etäisyydelle vain kerran ja tietenkin silloin oltiin ilman kuvausvälineitä kävelyllä koirien kanssa.

Nykyinen varustus on Panasonic TZ5 taskussa ja FZ18 laukussa. Malliston telemakro on tervetullut lisäominaisuus, sillä sen avulla saa kuvan perhosesta, joka lepäilee leveän ojan toisella puolella tai korkealla seinällä. 

Myös 150–200 euron peruspokkarilla pääsee miltei kohteeseen kiinni. Kuvanlaatu riittää mainiosti tietokoneen ruudulta tarkasteluun ja kohtuullisiin tulosteisiin. Isot kuvatiedostot vaativat myös tietokoneelta hyvää kapasiteettia sekä kuvankäsittelyyn että tallennuksiin. Perinteiset ja digitaaliset järjestelmäkamerat tuottaisivat parhaat kuvat. En kuitenkaan välitä kantaa painavia varusteita, kun itselle riittävää jälkeä ja tunnistettavia perhoskuvia saa taskukokoisella laitteella.

Yökuvausta varten mökkireissuilla kulkee mukana kassillinen perhostustarvikkeita. Kuvaustaustana käytän mökin seinustalle kiinnitettyjä valkoisia lakanoita ja houkutusvalona käsivarren mittaisista palasista kasattavaa, kahden lampun Ikean Not-lattiavalaisinta. Ylälampun tilalle on vaihdettu 160 watin sekavalolappu ja alhaalla on tavallinen hehkulamppu. Tämä on amatöörin helppo ratkaisu. Näppärät rakentavat elohopealampusta ja siihen tarvittavasta kuristimesta houkuttimen tai suosivat niin sanottuja syötti- tai valorysiä. Kirkasta valoa ei kuvaajan tai sivusta seuraavan pidä vahingossakaan katsoa.

Toistaiseksi jatkojohto on riittänyt minulle, mutta keskelle metsää kuvauksiin matkaava tarvitsee aggregaatin. 

Lajien tunnistamiseen saa apua

Kun perhosia seuraa, niiden elintavat ja elinympäristöt alkavat väistämättä kiinnostaa. Mökkiympäristö houkuttelee yllättävän monia erilaisia perhosia ja tarjoaa tilaisuuden niiden seuraamiseen. Etenkin yöperhostelu on paljastanut aivan uuden maailman – minne lie ne sadat yöperhoset päiväksi katoavatkaan.

Kuvakokoelman ja tiedon karttuessa on tullut tärkeäksi arkistoida havainnot asiallisesti. Hyvä aloitusopas tunnistukseen on Michael Chineryn Euroopan hyönteisopas. Päiväperhosissa luottoteos on Haahtela-Saarinen-Ojalainen-Aarnion Päiväperhoset.

Internet on olennainen osa lajien tunnistusta. Aktiivisten perhosharrastajien upeat lajikuvaukset ja etenkin Hyönteisfoorumin kaltaisten keskustelupalstojen asiantuntijat tarjoavat korvaamatonta apua aloittelijalle. Palstalta saa myös kehittäviä vinkkejä kuvaukseen ja perhosten houkutteluun.

Houkutusjuomaa

Perhosille voi laittaa pihapiiriin baarin tekemällä muovipurkista ja pesusienestä tai vaahtomuovin palasta säiliön houkutinnesteelle. Purkki ripustetaan roikkumaan räystään alle tai oksanhangan suojaan.

Houkutinnesteeksi käy olut tai viini, johon sekoitetaan runsaasti sokeria tai siirappia. Joukkoon voi kaataa myös hieman etikkaa. Toinen tapa on antaa hiivan, siirapin ja oluen käydä ja sekoittaa nesteeseen ylikypsää banaania tai käynyttä hilloa. Myös marjamäski on perhosten herkkua.

Kuvaajan 7 vinkkiä

Kirjoittajan kuvauskaverina on aika ajoin espoolainen luonnonharrastaja Markku Ruuskanen. Hän on kuvannut paljon lintuja, maisemia ja kukkia sekä kokeillut erilaisia kameroita. Nyt häntä kiinnostavat erityisesti perhoset.

– Kun pieni perhonen liitelee nopeasti ohi, ei voi aavistaa, millaisia muotoja, kuvioita ja värejä siinä saattaa olla. Hienot yksityiskohdat paljastuvat vasta tietokoneen ruudulta kuvan suurennoksesta. Jokin yökkönen on oikea kaunotar, hän sanoo.

Perhoskuvaajan kannattaa edetä ilman turhia paineita. Ensi otos ei ehkä ole mestarilaukaus, mutta vähitellen taidot ja kuvaussilmä kehittyvät. Kuvausniksit oppii käytännössä jo yhdessä kaudessa.  

1. Aloita harrastus tutussa ympäristössä jo ennestään tutuista ja tavallisista perhosista. Hyväksy se, että aluksi tulee paljon huonoja kuvia, digikuvathan eivät maksa mitään. Muista lähestyä perhosia varoen ja hitaasti, koska ne ovat osa ravintoketjua ja lähtevät pakoon äkkiliikahduksia.

2. Paina mieleen kuvauspaikka, päivämäärä sekä vuorokaudenaika. Ne auttavat lajien tunnistuksessa.

3. Aloituskameraksi käy mikä tahansa nykyaikainen digikamera, jossa on makrokuvausominaisuus vähintään viiden sentin päästä. Kuvanvakaimesta on paljon hyötyä. Harrastuksessa pidemmälle edennyt tarvitsee kaksi kameraa, aina mukana kulkevan taskukokoisen sekä isomman kameran, jossa on telemakro ja mahdollisuus käyttää salamaa makrokuvauksissa. Salamaa voi tarvita päivälläkin, jos perhonen on pahasti varjossa tai sää on pilvinen.

4. Järjestä kuvat heti alusta tietokoneella kansioihin, joissa on päivämäärä esimerkin mukaisessa muodossa 2009-03-15 Perhoskuvia Saukkolasta. Näin kuvat ovat automaattisesti kansioittain oikeassa aikajärjestyksessä. Laita parhaat kuvasi johonkin kätevästi katsottavaan muotoon, kuten selattavaan kuvakokoelmaan, kuvakirjaan (esimerkiksi Ifolor antaa ilmaisen kuvakirjaohjelman) tai kotisivuille. Laita kuvatekstiin aina kuvauspäivä ja -paikka. Näin löydät helposti kyseisen päivän kuvat jälkitarkastelua varten koneeltasi.

5. Itselläni parhaat perhoskuvat ovat kotisivuillani www.elisanet.fi/markku.ruuskanen/  Vastaava sivusto toimii myös omalla tietokoneella, jos ei omista kotisivuja eikä Internet-liittymää.

6. Muista tehdä varmuuskopiot kuvistasi säännöllisesti esimerkiksi ulkoiselle kovalevylle tai dvd-levylle.

7. Erinomainen apu lajien tunnistukseen on laajan harrastaja- ja ammattilaisjoukon Hyönteisfoorumi osoitteessa http://213.139.166.224/imgforum/index.php.

Mesi on makeaa

Mökkitarhurin kukat ja niittykasvit tarjoavat perhosille vaihtelevia herkkuhetkiä.

Luonnonkukat ja pihapiirin istutukset houkuttelevat perhosia ravinnonhakuun mökin ympäristöön. Kiinnostavimpia ovat sinivioletin, keltaisen ja punaisen sävyiset kukat. 

Keväällä raita ja muut pajut tarjoavat tärkeän mesilähteen perhosille, samoin ojanpientareelle ilmaantuvat leskenlehdet sekä pihan varhaiset kukkijat, myrkyllinen näsiä, kevättaskuruohot, kiurunkannukset ja siniseksi matoksi leviävät idänsinililjat. 

Alkukesästä monen mökkiläisen rakastamat syreenit ja useimpien karsastamat, nurmikkoa läikittävät voikukat houkuttelevat päivä- ja yöperhosia. Hentojen siivekkäiden juhlat vain paranevat, kunhan valko- ja puna-apilat, maitohorsma, mäkitervakko, ruusuruoho sekä kaunokit ja ohdakkeet alkavat kukoistaa teiden varsilla ja joutomailla.

Pihoilla yleinen siperianmaksaruoho on monien perhoslajien mieleen, ja myös orvokilla on ystävänsä. Herkkuhetkiä varsinkin kiitäjille tarjoaa mökin seinustalla viihtyvä tuoksuköynnöskuusama. Sen vaaleista kukista leviää ilmaan huumaavan makea tuoksu. Perusperenna vuorenkilpi on yöperhosten suosiossa.

Hyviä perhoshoukuttimia ovat yrttimaan mäkimeirami, minttu ja rosmariini sekä timjamin lähisukulainen, luonnonvarainen kangasajuruoho. 

Loppukesästä ja syksystä isot päiväperhoset lehahtavat pihapiiriin nauhusten, auringonkukkien, syysastereiden, punalatvojen, päivä- ja punahattujen sekä etenkin syrikän innostamina. Yöperhosetkin ruokailevat näissä kasveissa. Erityisesti yövierailijoita varten voi istuttaa tupakkaa, varjoliljaa ja syysleimua.

Kedoilla perhoset hakeutuvat sarjakeltanon, pietaryrtin ja ketoneilikan kukille. Nokkonen on yleishyvä rikkakasvi. Se antaa lehdistä ravintoa toukille ja kukista mettä kehittyneille perhosille. Viljelijöiden harmiksi toukat järsivät mielellään myös kaalin ja lantun tapaisten hyötykasvien lehtiä. Kukkien lisäksi hedelmäpuiden ylikypsät, mätänevät hedelmät houkuttavat perhosia.