Selätä sinilevä

Sinilevän taltuttamisesta hyötyvät kaikki. Maanomistajan ja mökkiläisen omaisuuden arvo nousee, ja muutkin pääsevät nauttimaan puhdistuneesta järvestä vaikka uiden ja kalastaen.

Tiedämme paljon runsastuneiden sinileväkukintojen syistä, joten meillä on myös keinoja hillitä niiden ylivaltaa. Levät ovat luonnollinen osa vesien eliöstöä. Myös sinileviä on ollut aikojen alusta merissä ja maalla, mutta valitettavasti ihminen on viime aikoina itse luonut niille liian hyvät olot. Monien vesistöjen luonnollinen tasapaino on horjunut.

Sinileväongelman korjaamiseksi tarvitaan yhteistyötä ja järjestäytymistä. Kunnassa saattaa olla mökkiparlamentti tai ainakin vesistön osakaskunta tai muu elin, jossa voi yhdessä pohtia asiaa ja viedä ajatukset kunnan viranomaisten tietoon.

Kunnassa on usein henkilö, joka tehtäviin kuuluu yhteydenpito alueellisen ympäristökeskuksen kanssa. Ongelman syyt selvitetään ja hoitokeinot mietitään. Yhdessä toimien kunnostukselle saadaan parhaiten kanavoitua rahallista tukea, kun sen aika tulee.

Monen asian summa

Mitä pienempi vesistö, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistua. Silti lopputulos on aina monien asioiden summa.
Kalastustavat ja -moraali tulee uudistaa ensimmäiseksi. Räjähtäneet särkikalojen kannat rehevöittävät järveä, joten petokalojen määrä pitäisi pystyä nostamaan 30 prosenttiin kalakannasta. Kalastajat voisivat ottaa tavoitteeksi pyydystää jokaista hauki-, kuha- ja ahvenkiloa kohti kymmenen kiloa särkikalaa. Siihen suuntaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi verkkojen silmäkoolla.

Parikymmentä prosenttia järven vesialasta pitäisi olla vesikasvillisuuden peittämää, joten liikaa ei kannata niittää. Kasvusto sitoo tehokkaasti vesistöön laskevia ravinteita ja tarjoaa suojapaikan sinilevää syöville vesikirpuille. Ojien suiden perkaaminen on erityisen haitallista, sillä juuri sitä kautta suuri osa ravinteista tulee vesiin. Syynä raivaukseen on usein se, että vene saadaan vettä pitkin lähemmäs omaa mökkiä. Leikkuujätteet pitää ehdottomasti kerätä huolellisesti pois vedestä, mikä on työläämpää kuin itse niittäminen.

Uposkasvejakin tarvitaan. Karvalehti ja kanadanvesirutto ovat toki liiallisina haittakasveja, mutta ilman niitä ravinnekuorma voi purkautua sinilevien voimakkaana kukintana. Lisäksi ne tarjoavat petokalojen poikasille turvapaikan särkikalaparvilta. Jos lahnaruoho kasvaa järven pohjassa, tilanne on yleensä hyvä. Jos vesi sumentuu liikaa, uposkasvit ja lahnaruohot katoavat. Tämä voi johtaa sisäisen kuormituksen kierteeseen järvessä.

Tiukentuneet jätevesimääräykset ovat kaikkien etu. Jätevedet sisältävät paljon fosforia, joten päästöt pitää saada kuriin.
Vaikeimmin korjattavia ovat metsien päätehakkuun jälkeisen maanmuokkauksen sekä turvetuotannon aiheuttamat valumavedet. Yhdessä toimien niitä voidaan vähentää. Järven ravinne- ja humuskuorma kevenee suuresti, jos valumavedet johdetaan hyvin toimiviin altaisiin.

Tarkkaile ja kirjaa

Todella huonoon kuntoon päässyt vesistö ylläpitää itse sinileväongelmaa. Kovia hoitokeinoja löytyy. Fosforia voidaan esimerkiksi sitoa kemiallisesti, jos ympäristöviranomainen myöntää luvan.

– Se voi olla osa kokonaisuutta mutta ei ainut menetelmä, toteaa Ari Mäkelä Suomen ympäristökeskuksen vesienhoitoryhmästä ja tunnustautuu itse pehmeämpien menetelmien ystäväksi.

Kemiallisten keinojen käyttöön sisältyy aina riski, sillä usein haitat keksitään vasta myöhemmin kuten kävi ympäristömyrkky ddt:lle.

Ari Mäkelän mielestä tällä hetkellä kiinnitetään yksisilmäisesti huomiota järviin, joissa ongelma on kärjistynyt. Yhtä tärkeää on keskittyä pitämään puhtaat järvet edelleen puhtaina. Järvien hidasta likaantumista on kuitenkin vaikea huomata. Yksinkertainen mutta toimiva keino on mitata veden näkösyvyys valkolevyllä kerran vuodessa heinäkuussa ja kirjata tulokset. Näin pystytään seuraamaan 5–10 vuoden aikavälillä, kaventuuko näkösyvyys.

– Silmämääräisesti ei ole helppo huomata läpinäkyvyyden eli näkösyvyyden vähentyminen kahdeksasta metristä viiteen. Yleensä ongelmaan havahdutaan vasta, kun aletaan muistella, kuinka lapsena vedessä pystyi näkemään varpaat, mutta eipä näy enää, Ari Mäkelä toteaa.

Vesistön likaantumisella on yleensä vain yksi suunta. Jos saastuttajia ei saada kuriin, puhdaskin vesiallas muuttuu hernerokaksi – veipä se 20 tai 100 vuotta. Suurta osaa tuhansista pienehköistä järvistämme ei tarkkaile kukaan, ja joukossa on sentään todellisia helmiä.

Onneksi isoja vesistöjen tilaa seurataan paremmin, sillä kenellä riittäisi rahaa puhdistaa saastunut Saimaa tai Päijänne.

Pieni alue puhtaaksi

Helsinkiläinen insinööritoimisto Saloy on kehitellyt laitteistoa, jolla sinilevä pyritään pitämään poissa rajatulta alueelta. Se koostuu puomista pinnan päällä ja sinilevää suodattavasta kankaasta veden alla. Lisäksi vettä puhdistetaan tarvittaessa pumpun avulla, jos esimerkiksi myrsky heittää leväistä vettä aidatun alueen sisäpuolelle. 40 metrin puomi ja kahteen metriin ulottuva suodatinkangas maksavat noin 1 250 euroa. Pumppu ei ole välttämätön, jos puomin laittaa ajoissa eikä järven leväongelma ole kovin paha. Pieniä määriä sinilevää pystyy keräämään myös suodatinkankaalla vuoratulla haavilla tyynellä säällä.

Puomitusta on kokeiltu hyvin tuloksin muun muassa Säkylän Pyhäjärvellä ja Ikaalisten kylpylän edustalla. Jopa onnettoman leväisellä Rymättylän Kuralanjärvellä onnistuttiin parissa päivässä puhdistamaan puomitettu alue uimakelpoiseksi.

Saloyn toimitusjohtaja Tapio Salminen ei näe estettä, etteikö samalla tekniikalla myös suhteellisen suuri osa pienestä järvestä voitaisi vapauttaa sinilevistä. Ihannetilassa rajatulle alueelle syntyy terve järvi kaloineen ja kasveineen.

Tiedämme levistä paljon, kuten että niiden ansiosta maapallolle syntyi ilmakehä. Sen sijaan emme tiedä, miksi Saimaalla oli viime talvena sinilevää jään alla ja vieläpä alueilla, missä sitä yleensä ei esiinny.

Sinilevän torjuntaa estävästä menetelmästä voi kysyä lisää Saloy, 010 666 6310, www.saloy.net

TEKSTI JARMO HANKIVAARA
KUVA LASSE LECKLIN

Juttu on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 6/2009.