Patteri kissa

Säästä mökin talvilämmityksessä

Siirtyminen peruslämmöstä kuivanapitolämmitykseen säästää lämmityskuluja ja mökin rakenteita. Tästä on tutkittua tietoa.

Vakiotehoinen kuivanapitolämmitys on mökeillä parempi ratkaisu kuin perinteinen peruslämpö, todistaa Tampereen teknillisen yliopiston tekemä Erel-tutkimus.
 
Kuivanapitolämmitys seuraa ulkolämpötilaa niin, että sisällä on aina muutama aste lämpimämpää kuin ulkona. Perinteisesti mökissä on totuttu pitämään tiettyä peruslämpöä, usein 5–7 astetta, olipa ulkona millaiset paukkupakkaset tahansa.
 
Kuivanapitolämmitys säästää merkittävästi lämpöenergiaa ja jonkin verran myös rakenteita perinteiseen peruslämpöön verrattuna.
 
Home ei kasva pakkasessa, joten talvella rakennus voidaan päästää miinukselle. Sen sijaan syksyllä ja keväällä, kun ulkona on 5–15 astetta, hieman ulkolämpöä korkeampi kuivanapitolämmitys ehkäisee homeen kasvua sisätiloissa tehokkaasti. Sitä vastoin peruslämpö on usein noissa asteissa poissa päältä kokonaan.
 
Alapohja kriittisin
 
Ryömintätilaiset alapohjat homehtuvat mökeillä herkimmin. Maa viilentää alapohjaa ja tuottaa sinne kosteutta, joten maapohja tulisi aina lämpöeristää kauttaaltaan. Jos lattian sisäpinta on lakattu tai siinä on käytetty tiivistä höyrynsulkua, kuten muovikalvoa tai muovitiivistyspaperia, sisätiloissa pitää olla syksyllä ja keväällä noin viisi astetta lämpimämpää kuin ulkona.
 
Noin kolmen asteen lämpöero riittää siinä tapauksessa, että rossipohjan sisäpinta läpäisee vesihöyryä. Tällainen rakenne on esimerkiksi puulattia, joka on käsitelty vesihöyryä läpäisevällä pinnoitteella. Kolme astetta riittää myös silloin, jos alapohja on hyvin tuulettuva tai alapohjassa on lämpöeristetty maanvastainen betonilaatta.
 
Kuivanapitolämmityksessä kannattaa valita syys- ja kevätaikaan viiden asteen lämpöero, jos on epävarma lattian rakenteesta tai pinnoitteesta.
 
Lattiaa lukuun ottamatta muut rakenteet kestävät hyvin, jos sisällä on kolme astetta lämpimämpää kuin ulkona.
 
Tutkimuksen mukaan noin kolmen asteen lämpöero edellyttää 5–10 W:n lämmitystehoa neliötä kohti. Näin esimerkiksi 72 neliön mökkiin tarvitaan lämmitystä noin 360–720 W. Tehon tarpeeseen vaikuttavat muun muassa lämmöneristykset, ilmanpitävyys ja ilmanvaihto.
 
Ylä- ja alakertaan kannattaa laittaa omat patterit, jotta lämpö jakautuu tasaisesti. Erillisten patterien hankinta ei ole välttämätöntä, sillä kuivanapitolämmitys toimii myös olemassa olevilla sähköpattereilla.
 
Tutkimuksessa havaittiin, että ilmanvaihto kannattaa pitää pienellä tai kokonaan suljettuna syksyllä ja talvella, koska ilmanvaihto nopeuttaa mökin sisäosien kostumista kuivan kesäkauden jälkeen. Ilmanvaihdon on kuitenkin oltava riittävä keväällä, kesällä ja aina silloin, kun rakennuksessa on paljon ihmisiä.
 
Suojaa vesiputket
 
Kuivanapitolämmitys sopii sellaisenaan vain mökkeihin, joissa ei ole vesiputkia tai vesikalusteita. Sisätiloissahan on välillä pakkasta. Peruslämpö ja kuivanapitolämmitys voidaan myös yhdistää siten, että lämpö pysyy aina muutaman asteen plussalla. Vesiputkia voidaan lisäksi lämmittää kaapeleilla tai ne tyhjennetään ennen talvea.
 
Satunnaisesti mökkeiltäessä sisälämpöä joudutaan nostamaan paljon enemmän kuivanapitolämmityksessä kuin peruslämmössä. Siksi asuintilojen lämpöä kannattaa kohottaa jo ennen mökille saapumista, jos vain mahdollista. Näin hirret ja puuosat ehtivät lämmetä ja kosteus poistua vuodevaatteista sekä tekstiileistä.
 
Väärin rakennettu mökki saattaa olla altis home- ja lahovaurioille, olipa sisällä kuinka lämmintä hyvänsä. Tyypillinen rakennusvirhe on tehdä eristetty puulattia betonilaatalle, jonka alapuolelta puuttuu lämpöeristys.
 
Tiedot perustuvat Erel-tutkimukseen (Ekotehokas rakennusten epäjatkuva lämmitys), joka kuuluu Ympäristöministeriön rahoittamaan Vapet-tutkimushankkeeseen (Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus).
Jutun kirjoittaja, tekniikan tohtori Juha Vinha Tampereen teknillisestä yliopistosta vastasi tutkimuksen kosteusteknisestä osuudesta.
 

  • Ilmestynyt lehdessä 8/2009
  • Julkaistu 03.11.2010

Artikkelin avainsanat

kuivanapitolämpö, lämmittäminen, mökki
  63   71

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Seipaatuusitalo

Harmaantuneet heinäseipäät sopivat loistavasti nikkarointiin. Heikki Paananen oli aiemmin rakentanut kodin...

Takala1

Lue koko juttu numerosta 3/2012.

nainsyntyy_iso

Kuivan maan mökin ei tarvitse olla sahara. Voit rakentaa tontille monenlaista vesielämää aina koristealtaista...

siirra_iso

Kesämökin piha-altaan reunamille sopivat erityisen hyvin luonnosta siirretyt kasvit. Parhaiten viihtyvät ne lajit...

mokkikauppojen1_iso

Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidä...

mokkikauppojen3_iso

Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidä...

Kaikki jutut

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Viinihylly

Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...

Sara 300dpi

Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Viinihylly

Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...

Seipaatuusitalo

Harmaantuneet heinäseipäät sopivat loistavasti nikkarointiin. Heikki Paananen oli aiemmin rakentanut kodin...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Muissa lehdissä

VP6-Tapahtuu

  19.–20.5. Kukkamessut klo 9–16, Kaupunginlahden rannan puistoalue. Uusikaupunki. www.kukkamessut.fi | Viherpiha

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. | Viherpiha

Kysely

Oletko menossa loma-asuntomessuille Lappeenrantaan?:

Näistä keskustellaan

cronberg_alku

Tarja Cronbergin kelorakennus sijaitsee saaressa Joensuun lähellä. Sen 350 neliössä yhdistyvät suomalainen ja tanskalainen rakennuskulttuuri.

Helo-kiuas

Kerro meille, millaisista palasista syntyy unelmasauna. Voit voittaa upean uutuuskiukaan tai saunatekstiilejä.

Mökkinaapurimme kaksi suurta koiraa juoksevat jatkuvasti oleskelupihallemme. Naapuri ei suostu pitämään...

rakenna_iso

Riukuaita on kuulunut vuosisatoja suomalaiseen maalaismaisemaan: silmä lepää, ja muistoihin tulvivat lapsuuden l...

Helo-kiuas

Kerro meille, millaisista palasista syntyy unelmasauna. Voit voittaa upean uutuuskiukaan tai saunatekstiilejä.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

cronberg_alku

Tarja Cronbergin kelorakennus sijaitsee saaressa Joensuun lähellä. Sen 350 neliössä yhdistyvät suomalainen ja tanskalainen rakennuskulttuuri.