Rakenna riukuaita

Riukuaita on kuulunut vuosisatoja suomalaiseen maalaismaisemaan: silmä lepää, ja muistoihin tulvivat lapsuuden lämpimät kesät. Perinneaita on helpompi tehdä kuin voisi kuvitella.

Riukuaidan teossa on ollut pieniä paikallisia eroja. Paikkakunnan oma tekotapa selviää kiertelemällä maalaistalojen pihapiirejä ja katselemalla vanhoja valokuvia. Nimityksetkin ovat vaihdelleet: juoksuaita, panenta-aita, pintaaita, suolsoaita, suoltoaita ja särentäaita. Pääperiaatteet niissä ovat kuitenkin samat.

Pystyseipäät isketään maahan pareittain noin 110 senttimetrin välein. Alkureiät tehdään rautakangilla, ja seipäiden väliin jätetään aidaksen mentävät raot. Tolpat kannattaa jättää aluksi hieman kallelleen toisistaan poispäin. Ne suoristuvat, kun vitsakset sidotaan kiinni. Sisäänpäinkallistus vaikeuttaa riukujen laittoa ja sitomista. Aita etenee suoraan, kun oikea linja katsotaan linjanarulla tai linjapuulla. Seipäitä ei katkota tasamittaisiksi vaan ne saavat jäädä eripituisiksi.

Aidasten latominen aloitetaan asettamalla noin 1,5 metrin mittainen riuku ensimmäisen seiväsparin väliin. Tyvipää nostetaan maasta irti pienellä kivellä. Kun latva lepää maan varassa, aidas asettuu kaltevaan kulmaan. Tämän jälkeen sidotaan ensimmäinen vitsas, ja toinen vähän pidempi aidas nostetaan tyvipäästään sen varaan. Vitsaksia ja aidaksia lisätään vuoron perään. Sitomisjärjestys selviää piirroksesta.

Vitsakset kiedotaan tiukasti kahdeksikon muotoon seipäiden ympärille. Halkaistu puoli kierretään aina seivästä vasten. Vitsakset kiristetään kirveen hamaralla. Kuivuttuaan sidos on erittäin tiukka ja kestävä. Vitsaksia tulee kuhunkin seiväspariin kolme kappaletta, aloitukseen ja lopetukseen useampia.

Riu’uilla säilyy koko ajan sama loiva kulma. Kun aloituksesta on selvitty, voidaan käyttää pitkiä aidaksia. Riukuja ladotaan kerros kerrallaan. Kerros viedään ylhäältä alas saakka, mihin tarvitaan 2–3 aidasta. Kerroksen aloittava eli ylin aidas laitetaan tyvipuoli ylöspäin ja lopettava aidas on tyvipuoli alaspäin. Paksu tyvi kestää heinikossa maan rajassa pitempään kuin hento latva. Kun riukukerros on valmis, siirrytään tekemään seuraavaa. Jokainen täysimittainen kerros tukeutuu kolmeen vitsakseen.

Aidan kallistelu estetään vinotuilla, jotka kiinnitetään vitsaksilla joka toiseen tolppapariin vuorotellen kummallekin puolelle. Aloituksessa ja lopetuksessa vinotukia kannattaa käyttää molemmin puolin. Vinotuet antavat aidalle huomattavasti lisävuosia.

Vanhan riukuaidan ikää pystytään jatkamaan hakkaamalla seipäitä maahan syvempään ja tekemällä lisäseipäitä.

Tarveaineet talvella

Aidalle saadaan paras kestävyys, kun seiväs- ja aidaspuut kaadetaan talvella, viimeistään ennen pääsiäistä puun ollessa vielä lepotilassa. Riu’ut aisataan eli kuoritaan kolmelta neljältä sivulta ja annetaan kuivua ilmavassa paikassa. Aidaspuuna käytetään kuusta, mäntyä tai haapaa, ja seipäinä pelkästään havupuita. Koivu ja leppä lahoavat nopeasti, joten niiden käyttöä kannattaa välttää, jos haluaa aidalle pitkää ikää.

Aidasmateriaali on tyvipäästään vahvuudeltaan ohuen käsivarren paksuista. Seiväspuut ovat ohuempia, neljä-viisisenttisiä. Sopiva mitta aidaksille on 3,5–6 metriä. Seipäät ja vinotuet ovat 2–3- metrisiä.

Sidokset eli vitsakset tehdään nuoren näreen latvoista. Ne ovat pituudeltaan 1,3–1,6-metrisiä. Paras materiaali saadaan tiheässä kasvaneista ohutrunkoisista taimista. Vitsaksen halkaisu aloitetaan latvaristikosta ja puolikkaat väännetään varovasti erilleen. Latvatupsut jätetään sitomista helpottamaan. Vitsakset kannattaa kerätä juuri ennen aidanteon aloittamista, jotta puun joustavuus säilyisi. Jos sidokset joutuu keräämään etukäteen, ne niputetaan ja säilytetään mahdollisimman kosteassa.

Tarveaineita menee aika runsaasti. Kuvissa esiintyvä aitamme on noin 25 metriä pitkä. Pystytolppia tarvittiin 46 kappaletta, vinotukia 13 ja aidasriukuja 70. Vitsaksia sidottiin noin 80 kertaa. Tällaista materiaalimäärää ei välttämättä omalta tontilta löydy, vaan kannattaa katsella ja kysellä läheisten metsänomistajien metsien hoitotarvetta. Harvennusmetsien ”roskapuu” soveltuu riukuaidan tekoon oivallisesti.

Jutun asiantuntijana toiminut Jarmo Sirola (Tree Farm, Kiikoinen) on opiskellut aidan tekoa vanhoja aitoja ja valokuvia tutkimalla sekä itse tekemällä.

Artikkeli on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 4/2008.

TEKSTI JA KUVAT AUVO MÄKINEN
PIIRROS ANITA POLKUTIE