Maalaus_ alku

Neuvoja mökin maalaukseen

Pitääkö maalin hengittää? Kannattaako homepilkuista huolestua? Perehdy asioihin ennen kuin tartut pensseliin.

Maalaus suojelee puun pintakerrosta nukkaantumiselta, harmaantumiselta ja kulumiselta. Se estää veden imeytymistä puuhun. Lauta ja hirsi ei ala halkeilla, ja rakennus säilyy kauniin näköisenä.
 
Puuverhousta rasittavat muun muassa auringon ultraviolettisäteily, siitepölyt ja ilmassa leijuva pintahome. Käsittelemätön pinta muuttuu ajan mittaan epäsiistiksi, karheaksi ja oivalliseksi tartunta- ja kasvualustaksi pintahomeelle.
 
Sahalta tultuaan laudat alkavat harmaantua ja sinistyä, jos puuta säilytetään pitkään kosteassa. Mänty muuttuu helpommin kuin kuusi. Sinistymäsieni kasvaa puun sisällä, mutta ei vaurioita puuta, eli ongelma on lähinnä ulkonäöllinen.
 
Hirsi kestää sään rasituksia melko hyvin, vaikka sen jättäisi käsittelemättä tai harmaannuttaisi nopeasti rautavihtrillillä. Käsittely kuultavalla puunsuojalla ehkäisee pinnan harmaantumista ja nukkaantumista. Tällöin on tärkeää, että käytetään sävytettyä tuotetta.
 
Puun suojaamisesta on tullut lauhojen talvien vuoksi entistä tärkeämpää. Kylmyys ei enää pääse tuhoamaan hometta ja puun ulkonäköä pilaavia itiöitä samalla tavalla kuin aiemmin. Etelä-Suomessa riittävän kylmät jaksot voivat joinakin talvina jäädä puuttumaan kokonaan.
 
Maalaus ei pelasta sen enempää lautaa kuin hirttäkään, jos rakennustekniset asiat eivät ole kohdallaan. Puu lahoaa aina, jos se joutuu jatkuvasti alttiiksi liian suurelle kosteudelle. Hyvissä oloissa maalaamattomatkin seinäpaneelit saattavat kestää vuosikymmeniä, vaikka ne toki halkeilevat ja mustuvat.
 
Homepilkuista eroon?
 
Hirsimökit kärsivät usein homepilkuista, olipa pinta käsitelty tai ei. Noki ja muut saasteet likaavat pintaa tasaisesti, mutta pilkkumainen, musta täplä on usein homekasvustoa. Ilmassa leijuvat homeitiöt tarttuvat helpoiten lian päälle. Molemmat ovat vaarattomia mutta tekevät pinnasta epäsiistin.
 
Käsitelty puupinta hylkii epäpuhtauksia paremmin kuin käsittelemätön, mutta molemmat likaantuvat ja keräävät homeitiöitä. Ulkoseinän pesun voisi ottaa mökin jokavuotiseen huolto-ohjelmaan samaan tapaan kuin räystäiden tyhjennyksen. Hirsiseinän voi kesällä pestä painepesurilla, kunhan varoo kastelemasta seinää läpikotaisin. Puhdistus onnistuu myös harjapesulla ja huuhtelulla. Liian voimakkaita pesuaineita tulee välttää, jottei puun pintarakenne vaurioidu.
 
Vesiohenteiset, akrylaattipohjaiset maalit torjuvat hometta jonkin verran paremmin kuin alkydi- ja öljymaalit sekä punamulta ja kuultavat puunsuojat.
 
Hengittääkö maali?
 
Toisinaan kuulee tarinoita, kuinka joku on yrittänyt suojata hirsiä ja silti saanut mökkinsä lahoksi. Useimmiten virhe tehtiin 1970–80-luvuilla lakkamaisilla puunsuojilla ja liian monilla käsittelykerroilla.
 
Yleensä hirsien laho alkaa halkeamista. Sadevesi valuu puuhun, johon kosteutta kertyy enemmän kuin siitä haihtuu. Puu alkaa pehmentyä ja lahota, jos kostumista jatkuu pitkään. Varsinkin alimmat hirret ovat vaarassa, sillä räystäät suojaavat niitä huonosti ja maakosteus uhkaa alhaalta.
 
Ongelma korostuu hirsikaiteissa. Ne kastuvat sateella molemmin puolin ja alkavat halkeilla voimakkaasti vettä keräten. Hirsitalovalmistajat ovatkin alkaneet siirtyä yhä enemmän laudasta tehtyihin kaiteisiin.
 
Hengittävyydellä tarkoitetaan vesihöyryn kykyä läpäistä materiaalia. Alkydi- ja öljymaalit ovat uutena hyvin tiiviitä ja kiiltäviä. Ne liituuntuvat eli pintakiilto himmenee ja värit haalistuvat auringon vaikutuksesta. Maaliin alkaa muodostua mikroskooppisen pieniä halkeamia, mikä parantaa hengittävyyttä.
 
Vesiohenteiset akrylaattimaalit ja -puunsuojat sekä petrolimaalit ovat turvallisia ja hengittäviä heti maalauksen jälkeen, jos niillä ei käsittele kohtuuttoman paksusti puunpintaa.
 
Vaikuttaako puurakenne maaliin?
 
Yleensä iäkkäissä rakennuksissa vesihöyry kulkee edestakaisin seinärakenteissa. Rakenne toimii ilman muovisia höyrynsulkuja kosteutta sitovien luonnonkuitueristeiden ansiosta. Tällöin seinän suojaukseen on paras valita vesiohenteinen maali hengittävyyden varmistamiseksi. Ajan saatossa tosin vesiohenteinenkin voi muuttua liian tiiviiksi, jos maalikerroksia kertyy monia päällekkäin.
 
Vaikeimmissa rakenteissa julkisivulaudoituksen pinnassa kannattaa käyttää esimerkiksi punamultaa, jotta vesihöyryn kulku olisi paras mahdollinen.
 
Millaista maalia mökkiin?
 
Puu tulisi heti tuoreeltaan käsitellä pohjusteella. Sen päälle voi sitten miettiä lisäsuojausta.
Lauta maalataan lähes aina ”tukkoon”. Siihen voi käyttää vaikka peittävää, vesiohenteista puunsuojaa. Se jättää puusyyt hiukan näkyviin.
 
Laudan katkaisupinnat pystylaudoituksen alareunassa imevät vettä helposti, ja ne on maalattava huolellisesti. Lisäksi paneeli sahataan poikki viistoon, jotta laudan etureunaan muodostuu tippanokka.
 
Hirsi käsitellään useimmiten kuultavalla puunsuojalla. Myös hirsipinnoille tarkoitettu peittävä puunsuoja sopii. Hirren kauneus säilyy, ja puu hengittää kuten ennenkin. Puupintoja ei kuitenkaan pitäisi huoltomaalata liian usein ja liian paksusti.
 
Onko maaleissa eroja?
 
Suurilla yrityksillä on hyvät resurssit tutkia tuotteet perusteellisesti, ja pitkään markkinoilla olleista maaleista ja pintakäsittelyaineista on saatu kokemuksia myös asiakkailta. Paljon myytäviä tuotteita tehdään suurissa valmistuserissä, joten niissä syntyy helpoimmin tasalaatuista tuotetta. Pienillä tehtailla laatu voi vaihdella enemmän päinvastaisesta syystä.
Entäpä punamulta? Moni maalausalan ammattilainen ei miellä perinteistä punamultaa maaliksi, mikä ehkä saa nostalgiamieliset takajaloilleen.
 
Punamullassa on jauhoja, väripigmenttiä, pellavaöljyä ja vaihtelevasti eri keittäjien mukaan kelpuuttamia lisäaineita, jotka toki suojaavat puuta tyhjää paremmin. Se ei kuitenkaan tee puun pintaan samanlaista suojaavaa kalvoa kuin varsinainen maali. Keittomaalilla käsitelty puu kastuu ja kuivuu nopeasti, mikä ajan mittaan saa paneelit halkeilemaan. Punamultamaaleilla voi maalata vain karkeaa sahalauta- tai hirsipintaa, ja uudelleen pitää maalata melko tihein välein. Kovissa oloissa ne kestävät jopa alle viisi vuotta.
Punamultaa alettiin aikoinaan käyttää maalaistaloissa, koska värillä tahdottiin osoittaa talon vaurautta. Puun suojaamista ajateltiin vasta toissijaisesti, jos ollenkaan.
 
Mitä ennen maalausta?
 
Yleensä vanhaa maalia ei tarvitse poistaa. Irtonainen maali irrotetaan metallikaapimella, ja apuna on hyvä olla teräsharja. Mekaanisia hiomakoneita kannattaa välttää, sillä ne syövät puupintaa.
Ennen maalausta pinta on hyvä käsitellä homepesulla. Se tappaa itiöt, pehmentää puuta ja parantaa maalin tarttuvuutta. Käsittelyn jälkeen kannattaa ryhtyä maalaamaan muutaman vuorokauden kuluessa, jotta pinta ei ehdi uudelleen likaantua. Puun on kuitenkin annettava pesun jälkeen kuivua rauhassa, sillä maali ei tartu eikä imeydy kosteaan pintaan kunnolla.
 
Nykyajan vesiohenteiset akrylaattimaalit ovat erittäin hyviä, ja niillä voidaan maalata myös öljymaalien päälle. Poikkeus on punamulta. Se täytyy saada kokonaan pois, jos päälle aikoo maalata jotain muuta. Helpointa on maalata vanhan punamultapinnan päälle samantyyppistä maalia.
 
Kuinka maalataan?
 
Aloita ylhäältä alaspäin. Lautamökissä on järkevää maalata kerrallaan soiro eli yleensä 5–6 lautaa. Sen verran pystyy hoitelemaan, ennen kuin maali ehtii kuivua. Hirsimökissä kannattaa edetä parruittain.
Paras jälki syntyy pilvisellä ilmalla tai ainakin varjoisassa paikassa, koska maali kuivuu liian nopeasti helteisellä säällä ja suorassa auringonpaisteessa.
 
Aikaa ei kulu kohtuuttomasti paikkojen puhdistukseen, kun ikkunat ja sokkelin suojaa suojapaperilla, muovilla ja teipeillä.
 
Mitä maksaa?
 
Maali on halpaa. Homepesu ja maali maksavat keskimäärin kaksi kolme euroa neliöltä.
Päälle pitää laskea työkalut. Pari hyvää pensseliä, teräsharja ja muutama metallikaavin maksavat noin 50 euroa.
 
Turvallisen telinetornin saa vuokrattua parillakympillä vuorokaudeksi, eli sadalla eurolla maalaa pitkän viikonlopun. Toisaalta hyvällä jatkovarrella yltää jopa neljän metrin korkeuteen, joten matalassa mökissä saattaa selvitä ilman telineitä. Kannattaa pitää mielessä, että tikapuut eivät ole maalausteline.
Jos päättää maalauttaa ulkopuolisella, neliöhinta lähtee karkeasti 10 eurosta ylöspäin. Jos kyseessä on remontti, firman tekemä työ oikeuttaa kotitalousvähennykseen.

  • Ilmestynyt lehdessä 2/2010
  • Julkaistu 29.06.2010

Artikkelin avainsanat

mökin maalaaminen
  136   86

Kommentit

Ota selvää asioista ennenkuin annat neuvoja muille. Lukekaa ihmiset muualta oikeampia neuvoja, tämä kirjoitus on melkoisen täynnä pahoja asiavirheitä!

Vierailija
# 10.7.2010 21:12   10   4 X Ilmoita asiaton viesti

Otsikkoa lainaten: Perehdy asioihin ennen kuin tartut kynään...

mokkilainen
# 10.7.2010 21:26   4   6 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Veikka puut1

Kulmaristikot tukevat Kätevän ja tukevan puupinon saa, kun laittaa neljä trukkilavaa neliön muotoon...

Saunalautta

Idea saunalautasta syntyi ruokatunnilla. Rakennusurakointi Jarmo Ihosella Mäntyharjulla työskentelevä kaksikko j...

Lomake

Tulisijat Peitä avonaiset savupiiput esimerkiksi levyllä. Sen voi nostaa muutamalla tiiliskivellä hieman...

rinteen_iso

Ei järven rannalle kauaksi kaikesta, vaan lähelle harrastusmahdollisuuksia. Turkulaisperheen vapaa-ajan asunnon...

kaarinan_iso

Kaarina Juurinen kiersi Suomea parinkymmenen vuoden ajan, kunnes viimein löysi rauhan paikasta, missä hän jo...

laskettelun_iso

Rukalta on muutamia kilometrejä Mättäisenvaaran päälle, minne Rukajärven sisarukset rakensivat nelj...

poukaman_avaus

Auterot viihtyvät lomillaan kolmen polven merenrantapaikassa Tammisaaressa. Talvella Poukamassa oleskellaan ylämö...

Kaikki jutut

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Suppilovahverokeitto

Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Aittamokki ovi

Mustikanvarpujen reunustamat kapeat polut kulkevat saunaan, rantaan, kivien välistä ja männynoksien alta....

SAUNA

Kansan suussa kulkee oikeaoppisesta kuivattamisesta monenlaisia käsityksiä, joten annetaan asiantuntijalle puheenvuoro. Tutkija...

Muissa lehdissä

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. | Viherpiha

Kysely

Seuraavana remonttilistalla:

Näistä keskustellaan

Haavisto 002

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.

Ruovesi-iso

Maija Asunta-Johnston viettää talvikaudet unkarilaisella mökillään kylän keskellä. Joka kes...

Saunalautta

Piskuinen saunalautta seilaa Mäntyharjun Pyhävedellä. Kaverusten mielestä se on elämää parhaimmillaan.

SAUNA

Saunan rakenteet ja lauteet säilyvät pitkään kunnossa ja puhtaan näköisinä, kun löylytilan kuivattaa kunnolla kylpemisen jälkeen.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

hiiret_iso

Mikä keino tepsii siimahäntiin? Lue lukijoiden kokeilemat keinot.

Kysymys: Minulla on lautarakenteinen mökki, jossa eristeenä on kaiketi puruja tai turvetta. Kannattaako peruslämp...