mokkikauppojen3_iso

Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 2: Auringosta sähköä

Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidän Mökki -lehden vuoden 2009 maaliskuun numerossa.

”Ensimmäisen kaupan mentyä sivu suun, aloimme puntaroida toista sähkötöntä mökkiä. Kun selvisi, että kaikki kytkimet, rasiat ja johdot valoineen on mökkiin vedetty, ainoastaan valtakunnan verkkoon ei ole liitytty, päätimme lähteä katsastamaan paikan.

Huomasimme saman tien, että mökki vaikuttaa parhaalta tähän mennessä. Sitä emme halunneet näyttää välittäjälle, vielä. Otimme lisää kuvia ja lähdimme kotikoneelle niitä katselemaan ja tuumimaan asiaa.

Hintaa saattoi alentaa upottava ranta. Pohdimme asiaa muutaman päivän ja päätimme tehdä tarjouksen. Myyjä ei suostunut siihen, mutta laittoi vastatarjouksen, joka sopi meille.

Aikaa vierähti viikon verran, kun sovimme myyjän kanssa kaikesta tarpeellisesta. Melko nuuka myyjä halusi viedä puutkin liiteristä mukanaan. Koska hän lupasi hakea ne vasta hieman myöhemmin, polttelimme niitä siekailematta mökillä ollessamme.

Välittäjä viis veisasi

Välittäjä oli kyllä omituisen ammattitaidoton. Hän yritti kauppakirjaa tehdessämme sälyttää kuluvan vuoden kiinteistöveronkin meille maksettavaksi. Sanoi, että myyjä haluaa asian menevän näin. Sovimme myyjän kanssa, että pistetään potti puoliksi, niin molemmilla on hyvä mieli. Pikkusumma, mutta joillekin satanen on tärkeä isoissakin kaupoissa.

Sähköt teimme saman tien "valmiiksi", kun pääsimme taloksi. Pari isoa aurinkopaneelia katolle, pari mega-akkua ja iso invertteri, ja näin saimme omavaraiset sähköt. Eipä tarvitse pelätä sähkökatkoja tai hinnankorotuksia. Seuraavana talvena laitoimme jäälle suodatinkankaan ja kuutioittain hiekkaa. Saimme upean, kovapohjaisen hiekkarannan, jossa on kesällä hieno polskutella. Siinä on jo opittu uimaankin!

Lue lisää mökinostajien kertomuksia Meidän Mökki -lehden numerosta 2/2009.

LISÄÄ AIHEESTA:
Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 1: Vaaleanpunaisin lasein
Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 3: Salaiset kansiot

  • Julkaistu 06.04.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  30   7

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Seipaatuusitalo

Harmaantuneet heinäseipäät sopivat loistavasti nikkarointiin. Heikki Paananen oli aiemmin rakentanut kodin...

rinteen_iso

Ei järven rannalle kauaksi kaikesta, vaan lähelle harrastusmahdollisuuksia. Turkulaisperheen vapaa-ajan asunnon...

laskettelun_iso

Rukalta on muutamia kilometrejä Mättäisenvaaran päälle, minne Rukajärven sisarukset rakensivat nelj...

nainsyntyy_iso

Kuivan maan mökin ei tarvitse olla sahara. Voit rakentaa tontille monenlaista vesielämää aina koristealtaista...

siirra_iso

Kesämökin piha-altaan reunamille sopivat erityisen hyvin luonnosta siirretyt kasvit. Parhaiten viihtyvät ne lajit...

Kaikki jutut

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Viinihylly

Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...

Sara 300dpi

Etsimme lehteemme kuvattaviksi kiinnostavia kohteita. Haluamme kuulla niin uusien kuin vanhojen mökkien tarinoita ja...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Dynamiittichili

Vene- ja laituripaikka tai kalliolle rakentaminen vaativat usein räjäyttämistä. Kiven sisään...

Viinihylly

Klassikkoja myös vuosikausien varastointiin: - Bordeaux'n punaviinit kuten Punaviinit, Ranska, Bordeaux, Saint-Emilion...

Seipaatuusitalo

Harmaantuneet heinäseipäät sopivat loistavasti nikkarointiin. Heikki Paananen oli aiemmin rakentanut kodin...

Riskipaikatsyyniin

Jos mökissä on syytä epäillä homeongelmia, rakenteet kannattaa tutkia kunnolla. Monet mökit...

Muissa lehdissä

VP6-Tapahtuu

  19.–20.5. Kukkamessut klo 9–16, Kaupunginlahden rannan puistoalue. Uusikaupunki. www.kukkamessut.fi | Viherpiha

VP6-Tee-nyt

Puutarhassa * Kylvä kasvimaalle ja kukkapenkkiin nopeakasvuisia kesäkukkia. | Viherpiha

Kysely

Oletko menossa loma-asuntomessuille Lappeenrantaan?:

Näistä keskustellaan

cronberg_alku

Tarja Cronbergin kelorakennus sijaitsee saaressa Joensuun lähellä. Sen 350 neliössä yhdistyvät suomalainen ja tanskalainen rakennuskulttuuri.

Helo-kiuas

Kerro meille, millaisista palasista syntyy unelmasauna. Voit voittaa upean uutuuskiukaan tai saunatekstiilejä.

Mökkinaapurimme kaksi suurta koiraa juoksevat jatkuvasti oleskelupihallemme. Naapuri ei suostu pitämään...

rakenna_iso

Riukuaita on kuulunut vuosisatoja suomalaiseen maalaismaisemaan: silmä lepää, ja muistoihin tulvivat lapsuuden l...

Helo-kiuas

Kerro meille, millaisista palasista syntyy unelmasauna. Voit voittaa upean uutuuskiukaan tai saunatekstiilejä.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

cronberg_alku

Tarja Cronbergin kelorakennus sijaitsee saaressa Joensuun lähellä. Sen 350 neliössä yhdistyvät suomalainen ja tanskalainen rakennuskulttuuri.