Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 1: Vaaleanpunaisin lasein

Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidän Mökki -lehden vuoden 2009 maaliskuun numerossa.

”Kesämökin hankkiminen on vaikeaa ja monimutkaista yhdelle ja toiselle, ja kummallekin, jos tuo toinen on vaimo. Vaihtoehtojen määrä on mahtava, ja kaksi kaksinkertaistaa pohdiskelut. Raha on tietysti tärkeä seikka. Kohtuullisesti sitäkin oli saatavissa 1990-luvun lopussa.

Tosin aina vain eteen tuntui tulevan kohtuuttoman kalliita mökkejä. Merenrantahuvilat ja vedenpartahilla olevat mökit jätimme toisille suosiolla jo kahden ja puolen vuoden jälkeen. Ajattelimme alkuun jopa vuokrata helikopterin kuskeineen, jotta saisimme nopeasti kartoitettua Suomen rantoja. Likviditeettimme voitti haihattelut. Päädyimme kuivan maan mökkeihin. Ajattelimme välttävämme kaikkinaisen kuivakkuuden ajatusten riennolla.

Ajelimme Varsinais-Suomea ristiin rastiin kuin uskovainen suunnistuskilpailuissa. Tulipa maaseutu katsastettua. Viehättäviä talonpaikkoja oli useita, mutta emme halunneet rakentaa, koska tarkoituksenamme oli vain loikoilla mökillä ja lukea korkealaatuisia ja eettisesti arvostettavia kirjoja. Kaupunkilaisen mielikuva mökkeilystä, mikä harha!

Monet mökit kiersimme, monet katon suoruudet ja monet perustukset tuli huolellisesti tarkastettua. Nuhakausina emme tohtineet käydä nuuskimassa tarjolla olevia paratiiseja. Olimme ihan riittävästi lukeneet homevaurioista, joita tuntui esiintyvän yhä enemmän taitavien rakennusfirmojen jäljiltä. Nehän aina vain rikastuvat, ilmeisen laillisesti, rakentamalla kosteuspesiä. Onkohan heillä jokin diili allergialääkäreiden kanssa?

Aloimme kyllästyä kiertelyyn. Vihdoin löysimme muka paratiisin, melkein valmiin. Tarkastimme taloa huolellisesti. Vaaleanpunaisten lasien läpi katsellen me sinisilmäiset päädyimme pienen mökin ostamiseen. Ihana puutarha omenapuineen houkutteli, pittoreski ympäristö ihastutti vaimoani. Minä en arveluistani tohtinut paljoa puhua. Mielessäni vilisteli kirokkeita, mutta olin hiljaa turvallisuussyistä. Pian olimme omistajia. Tuntui hienolta kulkea mökkipalstan tantereilla, omalla maalla. Vihdoinkin kahden kolmen vuoden vaellus oli päättynyt.

Hirsimökki osin lautaa

Aloin tutkiskella taloa. Huomasin kissanluukkujen puuttuvan tyystin. Ihmettelimme, miten kissat voisivat saada ateriansa, kun eivät pääse hakemaan hiirulaisia talon alta. Hankin Talotohtori-kirjan. Kauhistuin, kirja olisikin pitänyt lukea aika päiviä sitten. Kumma kun sitä ei ole määrätty pakolliseksi oppikirjaksi kouluun. Kissanluukut eivät olleetkaan kissanluukkuja vaan tuuletusluukkuja.

Meille myytiin talo hirsimökkinä. Siinä tulimme osin höynäytetyiksi. Osa talosta on lautarakenteinen. Hirsitalo on aina helpompi korjata kuin lautaseinäinen ja huonosti sahanpurulla eristetty talon osa. Jos sattuisi iskemään korjausvimma, olisi osa taloa korjattava kellarista kattoon. Tosin sahanpurua oli kylliksi maan täytteeksi asti. Päätimme olla olematta suomalaisia ja valitimme asiasta kiinteistönvälittäjälle. Hän oli aivan ymmällään, koska juuri kukaan ei koskaan ole valittanut moisesta. Saimme kuitenkin jonkin verran alennusta sitoutumalla olemaan vaatimatta muuta hassua. Pelko jäi jäytämään meissä kuin tupajumit konsanaan. Vielä niitä ei ole esiintynyt, tai sitten emme osaa tunnistaa niitä.

Talo on kalliolle rakennettu, siis luja perusta kuin mikä! Sokkelia oli joku betonirakastava työstänyt. Alimmat hirret oli suojattu pahalta maailmalta siten, että alin hirsikerta oli saanut betonialtaan ympärilleen. Siinä hirsien olikin hyvä kylpeä. Tämä marinadi ei kuitenkaan oikein maistunut hyvältä. Alkoi talon kengitys. Alimmat hirret lähtivät paljain käsin irti, paitsi oksien kohdalta. Säästyivätpä työkalut kotvan. Vähitellen, vain kahden kesän kuluessa, sai talo kolmelta sivultaan uudet helmat. Eihän minulla muuta hommaa olisi ollutkaan! Kai?

Saunomista ja tulipalokiirettä

Saunarakennus on myös luovuuden ylistyslaulu. Mitä siitä, että rakennus oli kovin vino, monet ihmisetkin kulkevat kylkimyyryä. Saunassa oli tynnyristä mukailtu kiuas. Se oli täytetty savuhormiin asti pyöreähköillä, mustilla kivillä. Ensimmäisenä omistuspäivän iltana päätimme saunoa. Viritin kiukaan alle reippaan tulen.

Suojelusenkelini oli tullut sattumoisin kylään ja vihjaisi: ”Käypä lemmikkini saunan ullakolla”. Kiipesin täyttämään toivetta. Tiilipiippuun oli aikojen kuluessa syntynyt nyrkin mentävä aukko tiilien hilseiltyä. Aukosta työntyi terhakka liekki kohti pärekattoa. En muista miten tulin ullakolta alas. Joka tapauksessa nopeasti! Pari ämpärillistä vettä kiukaan alle tyynnytti kummasti mieleni. Olisi saanut tuo enkeli tulla kuiskimaan minulle kolme päivää aiemmin.

Korjaus oli helppo. Vuorivillakääre auttoi. Tarkastelin saunaa tämän jälkeen kriittisesti. Sisäseinät olivat siniseksi maalattua kovalevyä. Luovuus oli sisälläkin auttanut entistä omistajaa. Kun levy oli loppunut kesken, oli jokin laatikko luovuttanut aaltopahvinsa puutteelliseen kohtaan. Sinistä maalia päälle ja kaikki oli taas kunnossa. Kuka vielä tohtii sanoa, ettei maassamme ole luovuutta!

Poika kävi ensin saunassa. Hän ei ollut kuullut ikinä häkälöylyistä. Äkkiä lauteille, äkäinen löylyvedenheitto ja poika muuttui mustaksi. Kiuaskivet eivät olleetkaan mustia laadultaan, vaan vain nokisia. Kiuasta rangaistiin, se kannettiin saunan taakse lopettavaksi. Uusi kiuas ei kenkkuillut.

Kummastellen ja kiukutellen

Talosta löytyi paljon merkillisyyksiä. Itse tehty kivimankeli lienee ihan museokapine. Jossakin ovessa oli nahkasaranoita. Kummasteltavaa riitti. Kuistin kattotuolit oli koottu pätkistä, kestivät kuitenkin tiilikaton. Tämäkin ihme paljastui, kun välikattoa avattiin ampiaisten takia.

Käymälä oli pieni ja ahdas, piti melkein käydä pihalla pyyhkimässä. Oli ankeaa.

Kuitenkin talon aikaisempi omistaja oli asunut talossa vuosia, lapioinut lunta navettapolulta, tullut mustaksi saunassaan, etsinyt elantoa pienestä savipellostaan. Oli tainnut olla rankkaa elämää.

Alkuun hämmästelin ja kiukuttelin näkemääni. Kiukku alkoi hävitä. Tilalle tuli sääli ja sittemmin ylpeys suomalaisesta sisusta ja luovuudesta. Minulla on kuitenkin parempi elämäntilanne. Otin oppia ja rakensin olot paremmiksi. Nyt mökistä on tullut osa kesäparatiisia. Tai melkein! Pahuksen kerkeät myyrät muistuttavat, ettei ihan tyytyväinen saa olla. Opetus: Unohda ”Älä silmä pieni katso minne vain!” Olisi pitänyt.”

Lue lisää mökinostajien kertomuksia Meidän Mökki -lehden numerosta 2/2009.

LISÄÄ AIHEESTA:
Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 2: Auringosta sähköä
Mökkikauppojen metkut ja ketkut, osa 3: Salaiset kansiot