- Jutut
- 12.10.2011
Miesten vuoro
Idea saunalautasta syntyi ruokatunnilla. Rakennusurakointi Jarmo Ihosella Mäntyharjulla työskentelevä kaksikko järjesti samalla itselleen puolitoista vuotta kestäneen urakan.
– Lautan mitat tampattiin lumihankeen, ja siitä se alkoi, Pauli Rahkonen valottaa.
– Ajatus oli rakentaa illat ja viikonloput. Talvella pidimme kuitenkin taukoa, Jere Ihonen muistelee.
Miehet saivat puhuttua Jeren isän Jarmon hankkeeseen mukaan. Viikonloppuisin riitti tekemistä koko kevään ajan. Joukko käsistään käteviä kavereita oli apuna, kuka missäkin työvaiheessa. Valmiit piirustukset puuttuivat. Oli vain ajatuksia, miltä sauna voisi näyttää.
– Rakentaessa täytyi aina miettiä seuraavaa työvaihetta ja erilaisia rakenneratkaisuja, Pauli kertoo ja vitsailee, että aina ei ollut edes tarvittavia tarvikkeita ideoiden toteuttamiseen.
Mitat muuttuivat
Miesten rentoa asennetta kuvaa esimerkiksi se, että saunalautta lyheni metrillä saatavana olleen lankun mitan vuoksi. Turha stressata, vaikka itselleen rakentaa. Laudemalli syntyi Paulin mukaan rakentaessa.
Miehet nikkaroivat terassin kyllästetystä, viiden tuuman levyisestä laudasta. Saunan ulkovuoraukseen käytettiin 175 x 28 millimetrin hirsipaneelia, ja sisäseiniin valittiin tervaleppää. Lauteet on nikkaroitu haavasta. Kiuas vetää 220 kiloa kiviä ja antaa makoisat löylyt. Kuumuudelta suojaava lujalevy kiukaan takana on verhoiltu liuskekivilaatoilla. 12 lediä antaa katossa valoa, mutta luonnonvalolla syntyy oma tunnelmansa. Lauteilta näkee lasioven ja ikkunan kautta järvelle.
– Maisemia on eräänkin kerran katseltu kesän aikana, miehet sanailevat kuin yhdestä suusta.
Jere ja Pauli suojasivat saunalautan terassin kaiteet valkoisella ja ruskealla pintakäsittelyaineella, mutta itse saunarakennus on käsitelty siniseksi sävytetyllä helmiäiskuullotteella. Saunan katto on rakennettu palahuovasta, ja savut poistuvat valmispiipun kautta. Lautta kelluu neljän 5,4-metrisen ponttonin varassa. Miehet tilasivat ne Pohjanmaalta.
Lautan hinnaksi tuli noin 10 000 euroa.
Poppia ja kavereita
Ahtaus vaivasi ensimmäisenä kesänä, sillä halukkaita saunojia on ilmoittautunut ahkerasti kyytiin. Siksi Jere ja Pauli aikovat laajentaa terassia ja tehdä katolle toisen. Lautta on myös sen verran suuri, että se pitää rekisteröidä. Alus liikkuu 15 hevosvoiman nelitahtimoottorilla. Stereot ja valot saavat virran akusta.
Retkikohteet Pyhäveden rannoilta ehtivät tulla kesällä tutuiksi. Ulkoilureittien varrella sijaitsevilla laavuilla pistäydyttiin ja joskus yövyttiin.
Saunalautta on ollut toistaiseksi parkissa mäntyharjulaisen kesäravintolan laiturissa luvan kanssa. Talveksi se varastoidaan maalle.
– On tämä paljon kivempi kuin esimerkiksi saunamökki jossain rannalla, Jere sanoo.
- Ilmestynyt lehdessä 08/2011
- Julkaistu 12.10.2011
Kommentit
eikö tällaiset pitäisi lailla kieltää.
Ihmettelen Meidän Mökki-lehteä, miksi se on tehnyt tällaisesta vesien likaajasta artikkelin - positiiviseen sävyyn vielä.
| # 23.11.2011 10:42 | 0 | 0 |
|
Outoa, että tuollaisia saa rakentaa samaan aikaan, kun tavallisen mökin omistajalle säädetään uusia määräyksiä. Näitten saunalauttojen käyttöä ei näytä koskevan sen kummemmin ympäristö-, rakennus- kuin vesiliikennelakikaan.
Kaiken huipuksi törpöimmät ankkuroivat lauttansa lähelle mökki- ja uimarantoja. Siellä sitten miesporukka mekastaa kaljahuuruissa huomioimatta kuinka hyvin ja pitkälle vesi kantaa ääntä.
| # 8.12.2011 22:03 | 0 | 0 |
|
Mitäs tuollainen nyt sitten vesiä likaa? Sama asia kun menee mökkisaunasta uimaan. Ihme urputusta. Jonkinlainen suhteellisuudentaju kannattaisi ehkä hankkia. Mullakin on tuon tapainen ja omassa rannassa. Rekisteröity laite ja pesuvedet menee septitankkiin. Enemmän nämä vesiskootteri yms huviveneilijät haittaa aiheuttavat. Hommatkaa itellennekin niin ei tartte kadehtia.
| # 11.12.2011 23:05 | 1 | 0 |
|
Suomi on yksi maailman henkisesti ankeimmista maista, sen huomaa myös tämän jutun kommenteista.
| # 12.12.2011 00:25 | 1 | 0 |
|
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Heinäkuun alusta tulevat voimaan uudet rakentamisen energiatehokkuusvaatimukset. Ne on jaoteltu rakennuksen käyttö...
Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...
Kesämökin piha-altaan reunamille sopivat erityisen hyvin luonnosta siirretyt kasvit. Parhaiten viihtyvät ne lajit...
Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidä...
Haaveiletko mökin ostosta? Lue ensin muiden lukijoiden kokemuksia. Lisää mökinostajien kertomuksia Meidä...
Kaikki jutut
Heinäkuun alusta tulevat voimaan uudet rakentamisen energiatehokkuusvaatimukset. Ne on jaoteltu rakennuksen käyttö...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.
Näistä keskustellaan
Suunnittelemme uutta kesämökkiä. Jos rakennus on osan talvea kylmillään, kannattaako eristeenä k...

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.
Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...













