mm6_juomalasi_avaus

Merestä juomavettä

Karri Kaitue katselee aamiaislautasten tiskausta ulkokeittiössä. Ilme kertoo, että kahta hän ei vaihda: makean veden tuotantolaitosta ja terassilta avautuvaa merimaisemaa Porvoon saaristoon.

Perhe osti  kolmisen vuotta sitten isohkon saaren lomapaikaksi. He pääsevät sinne Espoosta veneellä tai autolla tunnissa. Saaressa oli porakaivo, mutta vesi joko loppui jossain vaiheessa kesää tai muuttui suolaiseksi. Myös radon tuotti pulmia.

Karri Kaitue ratkaisi ongelman laitteella, jolla merivedestä saattoi suodattaa juomavettä. Nyt saunaan, keittiöön ja kesäkeittiöön virtaa puhdistettua Itämeren vettä jo kolmatta kesää.

Ruotsalaista tekoa olevan Rolux-laitteiston idea on niin yksinkertainen, että Karrin mukaan kaverit eivät tahdo uskoa.
– Epäluulo vähenee vasta, kun kerron valtameripurjehtijoiden saavan juomavetensä samalla lailla toimivan systeemin avulla.
Käänteisosmoosi on suosittu makean veden puhdistusmenetelmä. Suola poistetaan vedestä paineen ja suodattimien avulla ilman kemikaaleja.

Karri myöntää, että laitteen asentaminen ja huolto olivat hänellekin hyppy tuntemattomuuteen.

150 litraa tunnissa

Kaitueen venelaiturin vieressä on kolme poijua, joista yksi on tarkoituksellisesti vinossa. Sen alla on vedentuotannon alkupiste ja ensimmäinen suodatin, merivesikori, joka on noin puolentoista metrin syvyydessä ja riittävän etäällä pohjasta. Näin pohjan lietteet tai muut roskat eivät pääse putkistoon.

Muutaman kymmenen metrin päässä on puinen pikkurakennus, missä on koko systeemin sielu, sydän ja aivot. Vesi pumpataan kahden suodattimen läpi suodatinyksikköön. 150 litraan makeaa vettä tarvitaan noin 300 litraa merivettä. Tarvittavan veden määrä riippuu suolapitoisuudesta ja epäpuhtauksista. Kun meriveden lämpötila on noin 18 astetta, puhdasta vettä valmistuu 150 litraa tunnissa. Sähköä kuluu noin 7–10 sentin verran. Käyttövedeksi kelpaamaton vesi johdetaan joko maastoon tai takaisin mereen.

Karrin ylistämä helppokäyttöisyys edellyttää myös automaatiota. Kun vesi hänen 300 litran vesisäiliössään hupenee, kone käynnistyy itsestään ja aloittaa vedentuotannon.

Suodattimet on vaihdettava kerran vuodessa normaaliperheen kulutuksessa. Jos suodattimet menevät tukkoon tai tulee muu ongelma, kone antaa hälytyksen.

– Meillä oli vaihtoehtona porakaivon kunnostus ja epävarmuudessa eläminen. Siihen verrattuna makean veden tuotantolaitos on aivan toista luokkaa, Karri sanoo noin 8 000 euron investoinnistaan. Samalla hinnalla olisi voinut saada uuden porakaivon – tai sitten ei.

– Nyt vesi on tutkitusti puhdasta mutta jonkun mielestä ehkä hivenen mautonta, sillä siinä ei ole juuri jäämiä tai epäpuhtauksia.

Vaja vesikeskukselle

Talveksi putket tyhjennetään, ja suodatinjärjestelmään pannaan elintarvikepakkasnestettä. Keväällä sinne ohjataan puhdistettua merivettä, kunnes pakkasneste on varmasti poistunut.

Alkujaan Karri halusi pitää merivesipumpun talvellakin jään alla. Se ei onnistunut toivotusti.

Ensin säiliö ja puhdistusyksikkö olivat lähellä oleskeluterassia. Puhdistamon hyrinä häiritsi, joten laitteisto siirrettiin kalliolla olevan mökin vierestä lähemmäksi rantaa, vanhan porakaivon pumppukoppiin. Samalla toimintavarmuus kasvoi.Mökki sijaitsee toistakymmentä metriä merenpinnasta, joten merivesipumpun nostokyky oli aluksi kovilla. Nyt vesijärjestelmän keskus on kalliorinteen puolivälissä ja toimii ideaalisti.

Sadan viidenkymmenen litran tuntituotanto riittää perheelle hyvin. Saunavesi lämmitetään vanhassa vesipadassa, joten vedenkulutus pysyy kurissa. Suihku lisäisi vedenkäyttöä kymmeniä litroja tunnissa.

Ruotsin saaristossa vastaavilla laitteilla tuotetaan suurin osa mökkiläisten vedestä. Siellä sähköt on vedetty miltei saareen kuin saareen. Aurinkoenergian avulla systeemi tuskin toimisi.

Kaitueella on vedentuotantoyksikölle oma pieni rakennus, mutta laitteisto voi olla esimerkiksi terassin alla sateelta suojassa. Vesisäiliön ja suodatinyksikön ei tarvitse olla samassa tilassa, vaan pientä ääntä pitävän suodatuslaitteen voi sijoittaa varastoon ja vesisäiliön esimerkiksi viileään eteiseen.

Pienenä puutteena joku voi pitää sitä, että käyttövesi on aina saman lämpöistä kuin merivesi eli kesäisin haaleaa. Vesikannu viilenee kätevästi jääkaapissa.

Lisätietoa Rolux-vedenpuhdistamosta John Oiling, 050 540 9337, www.johnsell.fi

TEKSTI AARRE KANTH
KUVAT TIMO MAIJALA

Juttu on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 6/2009.

  • Julkaistu 12.11.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  70   28

Kommentit

Kvin kesällä veneilemässä Barösundin suunnaalla.Pysähdyimme St1 huoltoasemalle jossa huomasin että heillä oli sama veislaite käytössä. kysyin omistajalta vesilasia jotta saisin maistaa vettä, vesi oli erittäin hyvää ja sain tietää että vesilaitteen edustajalla on mökki ihan vieressä ja hän on kuulemma asentanut lähes 10 konetta Barösundiin T. Mikael

Vierailija
# 24.8.2010 16:01   20   1 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Saunalautta

Idea saunalautasta syntyi ruokatunnilla. Rakennusurakointi Jarmo Ihosella Mäntyharjulla työskentelevä kaksikko j...

Lomake

Tulisijat Peitä avonaiset savupiiput esimerkiksi levyllä. Sen voi nostaa muutamalla tiiliskivellä hieman...

Slammaus

Slammaus tarkoittaa pinnan käsittelyä ohuella laastikerroksella. Ennen sillä perinteisesti peitettiin talon...

rinteen_iso

Ei järven rannalle kauaksi kaikesta, vaan lähelle harrastusmahdollisuuksia. Turkulaisperheen vapaa-ajan asunnon...

kaarinan_iso

Kaarina Juurinen kiersi Suomea parinkymmenen vuoden ajan, kunnes viimein löysi rauhan paikasta, missä hän jo...

laskettelun_iso

Rukalta on muutamia kilometrejä Mättäisenvaaran päälle, minne Rukajärven sisarukset rakensivat nelj...

poukaman_avaus

Auterot viihtyvät lomillaan kolmen polven merenrantapaikassa Tammisaaressa. Talvella Poukamassa oleskellaan ylämö...

Kaikki jutut

Tarjaistuu

Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Suppilovahverokeitto

Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Tarjaistuu

Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Muissa lehdissä

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. | Viherpiha

Kysely

Seuraavana remonttilistalla:

Näistä keskustellaan

Tarjaistuu

Väistyvä presidentti Tarja Halonen harrastaa pienellä mökillään Marjaniemessä puutarhanhoitoa. Hän uhkaa matkaavansa sinne metrolla vielä 20 vuoden...

Haavisto 002

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.

Ruovesi-iso

Maija Asunta-Johnston viettää talvikaudet unkarilaisella mökillään kylän keskellä. Joka kes...

Saunalautta

Piskuinen saunalautta seilaa Mäntyharjun Pyhävedellä. Kaverusten mielestä se on elämää parhaimmillaan.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

hiiret_iso

Mikä keino tepsii siimahäntiin? Lue lukijoiden kokeilemat keinot.

Kysymys: Minulla on lautarakenteinen mökki, jossa eristeenä on kaiketi puruja tai turvetta. Kannattaako peruslämp...