kullan_iso

Kullan kallis Näsijärvi

Näsijärvi on Tampereelta katsottuna kuin kaunis kuvajainen, hieman epätodellinen kuin pelottava meren selkä.

Lisätietoja:

► Merikarttasarja N (Tampere-Virrat)
► Veneilykesä 2005 (www.finnlake.com)
www.fma.fi/virtualboat
www.kuru.fi
www.ruovesi.fi
www.tampere.fi
www.vilppula.fi
www.virrat.fi

Pispalanharjulta tai Näsinneulasta avautuva maisema on huikea: etelässä Pyhäjärvi, pohjoisessa parikymmentä kilometriä pitkä ja puolenkymmentä kilometriä leveä Näsijärven pääselkä. Nämä kaksi järveä ovat määränneet Tampereen paikan siihen kohtaan, josta Näsijärvi puhkaisi tiensä alaspäin Pyhäjärveen, siis Tammerkosken laidoille.

Suuri osa Näsijärvestä on kuulunut Tampereeseen vuodesta 1972. Sitä ennen järven itäpuolta hallitsi yksi Suomen legendaarisimmista maalaispitäjistä, Teisko, joka tuolloin liitettiin Tampereeseen. Länsipuoli kuuluu Ylöjärven kaupunkiin sekä Kurun kuntaan ja pohjoinen pää Ruoveteen, jonka alueella sijaitsee myös Muroleen kuvankaunis kanava, veneilijän portti ylävesille aina Virroille ja kauemmaskin.

Näsijärven lumo ei lopu ennen Muroletta. Lännessä Kurun jylhät maisemat luovat erämaista tunnelmaa, idässä kapeat lahdet työntyvät vuonojen tavoin kauas ”sisämaahan”, ja siellä täällä pilkottaa hivelevän kaunis maaseutumaisema.

Näsijärvi on lähes kauttaaltaan karun kallioinen, ja sen vesi on nykyisin varsin kirkasta ja laadukasta. Toisin olivat asiat 1960-luvulla, jolloin lähinnä Mäntässä toimineen puunjalostusteollisuuden kuormitus oli suurimmillaan.

Suuren ja kehittyvän Tampereen läheisyys on nostanut vähäisten myyntiin tulevien tonttien hinnat pilviin ja siten pois useimpien mökistä haaveilevien ulottuvilta. Vielä sotien jälkeen taloutensa hyvin hoitanut tehdastyöläinenkin saattoi hankkia mökkipaikan Näsijärven rannalta Teiskosta. Moni perillinen kiitteleekin tänä päivänä aiempien sukupolvien viisautta. Mökit pysyvät suvussa eikä niitä juuri asuntomarkkinoilla näy.

Mökittömätkin tamperelaiset pääsevät kuitenkin nauttimaan Näsijärvestä helposti. Esimerkiksi Lapinniemessä ja Kaupissa on erinomaiset rannat yleisessä käytössä hienoine saunoineen ja venesatamineen.

Gallen-Kallelan maisemissa

Nykyinen Pirkanmaan maakunta sulkee syliinsä oikeastaan koko Näsijärven vesireitin. Reitti jatkuu Muroleen yläpuolella Ruovetenä Syvinginsalmeen, missä se muuttuu Tarjannevedeksi. Se jatkuu Visuvetenä ja Vaskivetenä Virroille. Sieltä noustaan kaksi metriä Herraskosken kanavaa pitkin reitin pohjoisimmalle järvelle Toisvedelle. Ruoveden pohjoispuolelta reitin toinen haara päättyy idässä Vilppulaan.

Ruoveden maisemat ovat vuoroin pehmeitä, vuoroin kallioisia. Nämä maisemat ovat iskostuneet suomalaisten tajuntaan Akseli Gallen-Kallelan töiden kautta. Taiteilijamestari rakennutti upean hirsilinnansa Ruoveden rantaan.

Juuri Ruovedellä sijaitsevat reitille tyypilliset, jääkauden muovaamat vuolteet, kauniit kapeikot, joissa vesireitti puristuu kallioiden väliin.

Tarjanne tarjoaa lisää isoja ja kauniita selkiä, mutta myös hienoja hiekkarantoja. Visuveden perinteikkään sahataajaman jälkeen vesistö muuttuu rehevämmäksi ja sokkeloisemmaksi aina Virroille asti. Toisvedellä maisema on jälleen avara, järvi on lähes saareton.

Näsijärven reittiin ensi kertaa tutustuvan kannattaa ehdottomasti tehdä laivamatka höyrylaiva Tarjanteella Tampereelta Virroille. Näin reitistä saa kätevästi kokonaiskuvan. Samalla voi mielessään kuvitella Näsijärven suuren voiman: Tarjanteen sisaralus Kuru upposi kovassa syysmyrskyssä Tampereen edustalla vuonna 1929 vieden 138 ihmistä mukanaan syvyyksiin.

Näsijärven reitti on veneilijälle mieluisa mutta rajattu vesistö. Aikoinaan elintärkeää laivaliikennettä varten rakennettu laaja väylästö palvelee hyvin veneilijöitä.

Reitillä on runsaasti hyvin varustettuja venesatamia ja palvelupisteitä, joskin entisen Teiskon alueella niitä on seudun maaseutumaisuuden takia vähemmän. Muroleen kanava on yksi Suomen vilkkaimmista ja monelle tamperelaiselle veneilijälle kesän ehdoton vierailukohde. Pohjoisesta on taas mukava tulla piipahtamaan veneellä vaikkapa Tampereella.

Palveluja ja maaseudun rauhaa

Puhdas Näsijärvi on kalastajan paratiisi. Se tarjoaa erinomaisia kalapaikkoja niin verkkokalastajalle kuin kovista haasteista pitäville uistelijoille. Harmia kalastukselle ja mökkiläisille tuottaa tosin reittivesien tuntuva säännöstely. Veden korkeuden sääntelyväli on ollut vesistössä viime vuosikymmeninä 120 senttiä.

Näsijärven reitin kauppapaikat ovat mökkiläiselle mainioita kesäkeitaita. Tampereelta löytyy kaikki kulttuurista kauppahalliin, mutta myös Kurussa, Ruovedellä, Vilppulassa ja Virroilla saa sekä ruoka- että kulttuuritarpeet hyvin tyydytettyä. Ruoveden kirkonkylä on yksi Suomen maaseudun kauneimmista helmistä, eikä Kuru sille juuri häviä.

Vastarannalla Teisko kiehtoo maaseutumaisuudellaan: liki 60 kilometrin taipaleella on vain muutama kyläkauppa uinuvassa maisemassa.

Artikkeli on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 6/2005.

TEKSTI JA KUVAT PEKKA VÄISÄNEN

  • Julkaistu 11.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  39   32

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Suppilovahverokeitto

Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...

Veikka puut1

Kulmaristikot tukevat Kätevän ja tukevan puupinon saa, kun laittaa neljä trukkilavaa neliön muotoon...

kiikari_ahtari__alkujpg

Muistamme eteläpohjalaisen Ähtärin Suomen ensimmäisistä loma-asuntomessuista, hienosta elä...

220339

Savonlinnan, Kuopion ja Joensuun muodostamaan kolmioon jäävä alue on yksi Suomen järvisimmistä seuduista. Järvet lasketaan mm....

mm_kalastusvideot

Lähdetään kalaan! Kalaopas neuvoo videolla uusia vapatekniikoita. Videoissa muun muassa TV 2:n Erätulilla-ohjelmasta tuttu Jani...

Turun ja Helsingin puolivälissä on nykyään Saloon kuuluva Suomusjärvi ja siellä muutama kuukausi...

pajua_iso

Kevättaukoa pitänyt Marjamäen Pajutila on taas avoinna ja toivottavasti sopivasti mökkimatkan varrella....

sakylan_iso

Pyhäjärvi on Suomen yleisin järven nimi. Lounaisen Suomen alaville maille jääkauden jälkeen j...

Kaikki jutut

Tarjaistuu

Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Suppilovahverokeitto

Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Tarjaistuu

Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Kysely

Seuraavana remonttilistalla:

Näistä keskustellaan

Tarjaistuu

Väistyvä presidentti Tarja Halonen harrastaa pienellä mökillään Marjaniemessä puutarhanhoitoa. Hän uhkaa matkaavansa sinne metrolla vielä 20 vuoden...

Haavisto 002

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.

Ruovesi-iso

Maija Asunta-Johnston viettää talvikaudet unkarilaisella mökillään kylän keskellä. Joka kes...

Saunalautta

Piskuinen saunalautta seilaa Mäntyharjun Pyhävedellä. Kaverusten mielestä se on elämää parhaimmillaan.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

hiiret_iso

Mikä keino tepsii siimahäntiin? Lue lukijoiden kokeilemat keinot.

Kysymys: Minulla on lautarakenteinen mökki, jossa eristeenä on kaiketi puruja tai turvetta. Kannattaako peruslämp...