- Kauneimmat mökkijärvet
- Vinkit
- 03.04.2009
Erämaisin suurjärvemme Inarijärvi
|
Lisätietoa: ► Paasilinna & Tuuri: Isoa Inaria kiertämässä |
Inarijärvi – saameksi Aanaarjävri – on suurista järvistämme erämaisin. Mahtava, pohjoinen vesistö on kauniin karu ja pelottava.
Yli tuhat neliökilometriä pinta-alaa, 3 300 kilometriä rantaviivaa, 3 300 saarta. Inarijärven mitat häikäisevät. Kun näihin lisätään vielä suuri keskisyvyys – peräti 14.4 metriä – saamme käsityksen mahtavasta pohjoisesta vesistöstä. Se on myös sarjan järvistä ylivoimaisesti pohjoisin ja sen myötä kauimmin jäässä. Avointa aikaa kestää ainoastaan kesäkuulta lokakuulle.
Inarijärvi – saameksi Aanaarjävri – on suurista järvistämme erämaisin, ja monien mielestä Euroopan suurista järvistä luonnontilaisin. Noin puolet järven rannoista ja saarista kuuluu suojelualueisiin. Niistä tunnetuin on idässä sijaitseva Vätsärin erämaa, johon järvi rajoittuu.
Inarijärvi on ollut pitkään uinuva suuruus. Lapinkävijöiden kiinnostus on suuntautunut tuntureihin ja erämaihin, mikä saattaa olla muuttumassa.
Kesämökkejä Inarijärvellä on vain muutama sata, siis hyvin vähän verrattuna eteläisiin suurjärviin. Sopivia mökkipaikkoja on harvassa, ja uusien mökkirantojen kaavoitus on vastatuulessa paikallisen vastustuksen takia. Metsähallitus myy alueella rantaoikeustontteja ryppäistä, jotka sijaitsevat lähellä kyläasutusta.
Parhaillaan valmisteilla olevassa osayleiskaavassa tällaisia alueita on tarkoitus kaavoittaa lisää, mutta inarilaiset pelkäävät niidenkin heikentävän järven veden laatua ja paikallisten kalastusmahdollisuuksia. Toisaalta mökkeily virkistäisi paikallista elinkeinoelämää.
Inarijärven tunnetuin mökkiläinen on varmaankin taiteilija Vesa-Matti Loiri, joka viettää aikaansa kesäkuusta syyskuulle Inarijärvellä ja on tuonut seutua tunnetuksi muun muassa Ivalo- ja Inari-levyillään. Levynsä hän on nauhoittanut niin sanotulla Apteekkarien huvilalla järven tuntumassa.
Soiset rannat
Suojelualueiden lisäksi rantojen rakentamista rajoittaa tehokkaasti rantojen suomainen luonne muun muassa pohjoisessa. Toisaalta siellä on myös kovapohjaisia kallio- ja kivirantoja. Suuri osa niistä jää pysyvästi yhteiseen käyttöön.
Helpoiten Inarijärvestä pääsee nauttimaan Inarin kirkonkylästä käsin. Sieltä saa vuokrata veneitä ja kuljettajia, ja kesäaikaan kylästä voi tehdä vesibussimatkan suurelle ja mystiselle Ukonkivelle. Matkailija saattaa kuvitella parikymmentä metriä korkealle kivelle noustessaan tulleensa keskelle Inarijärveä, mutta kartasta katsoessaan hän huomaa olevansa edelleen aivan järven länsireunassa Ukonselällä. Itäpäähän Vasikkaselälle ja Suolisvuonolle hän ei näe edes korkean Ukonkiven laelta.
Inarijärveen voi tutustua myös vesitasolla, joka vie turistit järven yläpuolelle hyvinkin edullisesti Inarin kirkonkylästä.
Erinomaista majoitusta tarjoavat lomakylät löytyvät kirkonlylän lisäksi Ukonjärven etelälaidalta nelostien varresta, eteläiseltä Inarilta Veskoniemestä ja Inarijärven pohjoislaidalta Jounilasta.
Inarijärvi sijaitsee kokonaan Inarin kunnassa. Sen rannoilla on saamelaisalueita kuten Sevettijärvi ja Nellim. Inarin keskustaajama Ivalo jää hieman sivuun järvestä, mutta sinne on veneyhteys Ivalojokea pitkin.
Selkiä ja vuonoja
Inarijärvelle tyypillisiä ovat pitkät ja kapeat vuonot. Pitkät niemet haittaavat poikkisuuntaista liikkumista, minkä takia yhden sellaisen läpi on kaivettu Kuuvan kanava, toinen ylitetään rataa pitkin. Nämä kohteet ovat erämaassa kymmenien kilometrien päässä taajamista.
Inarijärven eteläpuolella nelostien itäpuolella on pieni Ukonjärvi, joka on osa Inarijärveä. Sitä ympäröivät komeat pienet vuoret tai kukkulat lähes joka puolelta. Tuota järvimaisemaa voi ihailla helposti nelostieltä Ivalon ja Inarin väliseltä osuudelta.
Yksi Suomen kauneimmista maanteistä johtaa Ivalosta Inarin kirkonkylään ja edelleen Inarijärven pohjoispuolitse itään Norjan rajalle. Inarijärven lisäksi maisemaa koristavat käkkärämäntyjä kasvavat mäet ja harjanteet.
Inarin ja Norjan rajan väliin jää kaunis, erämainen seutu. Sevettijärven kylä on Inarijärven pohjoispuolen tärkein mutta hiipuva taajama. Kolttasaamelaisten ortodoksikirkko ja -hautausmaa on pidetty erinomaisessa kunnossa, mutta muuten kylätie on jo hyvin hiljainen.
Sevettijärven kylässä aivan tien varressa on erinomainen hiekkaranta, jota kannattaa kuumana kesäpäivänä kokeilla. Sevettijärveltä lähtevä vesireitti päättyy Inarijärveen ja on hyvä esimerkiksi kanootilla liikuttavaksi.
Inarijärven asukki käy helposti Norjan puolella vaikkapa ostoksilla. Kirkkoniemi on rajalta vain lyhyen matkan päässä. Pohjoislaidalla kauppoja on lisäksi Sevettijärvellä ja Kaamasessa.
Inarijärven eteläpuolella tie kulkee kauempana järvestä. Tien päässä on Nellimin kylä, joka elää matkailusta, varsinkin kalastusmatkailusta. Siellä on myös rajavartioasemasta tehty erähotelli, monen seudulle tulevan kalastajan ja retkeilijän tukikohta.
Korkia-Mauran saaressa lähellä Veskoniemeä on jääluola, jonka pohja on pysynyt jäässä ainakin näihin päiviin asti.
Artikkeli on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 8/2007.
TEKSTI JA KUVAT PEKKA VÄISÄNEN
- Julkaistu 11.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...
Kulmaristikot tukevat Kätevän ja tukevan puupinon saa, kun laittaa neljä trukkilavaa neliön muotoon...
Lähdetään kalaan! Kalaopas neuvoo videolla uusia vapatekniikoita. Videoissa muun muassa TV 2:n Erätulilla-ohjelmasta tuttu Jani...
Turun ja Helsingin puolivälissä on nykyään Saloon kuuluva Suomusjärvi ja siellä muutama kuukausi...
Kevättaukoa pitänyt Marjamäen Pajutila on taas avoinna ja toivottavasti sopivasti mökkimatkan varrella....
Kaikki jutut
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...
Presidentinlinnan juhlavassa ilmapiirissä voi aistia kevään odotuksen – ja melkein kuulla lapion ja talikon...
Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...
Kysely
Osallistu kisoihin!
Osallistu Meidän Mökin kisoihin. Keräämme mökin rakentaneiden kokemuksia. Kerro meille urakan iloista ja karikoista, niin voit voittaa arvokkaita palkintoja.
Osta tai myy
Haluatko myydä tai vuokrata mökkisi tai päästä eroon soutuveneestäsi? Jätä ilmoitus Mökkipörssiin ja valmistaudu hieromaan kauppoja.
Kerro kuvin
Lähetä kauneimmat otoksesi lukijoiden galleriaan. Palkitsemme lehteen valituista kuvista yhden sadalla eurolla. Voit myös lähettää kuvakortin.
Fiksut vinkit
Lähetä oma lukijan vinkkisi. Nikkarin neuvoilla teet itse pienet kunnostustyöt tai askartelet mukavia tarvekaluja.
Näistä keskustellaan

Väistyvä presidentti Tarja Halonen harrastaa pienellä mökillään Marjaniemessä puutarhanhoitoa. Hän uhkaa matkaavansa sinne metrolla vielä 20 vuoden...

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.
Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...
Kysymys: Minulla on lautarakenteinen mökki, jossa eristeenä on kaiketi puruja tai turvetta. Kannattaako peruslämp...









