10kysymysta_iso

10 kysymystä digitelkusta

Digisovitin eli ”boksi” on pakko hankkia viimeistään elokuussa, jos aikoo jatkaa tv:n katselua. Tässä muutamia vastauksia kysymyksiin, joihin mökkiläinen törmää.

1. Voiko samalla digiboksilla katsella sekä mökillä että kotona?

Onnistuu, jos molemmat laitteet vastaanottavat signaalin samalla tavalla. Selvitä siis, katseletko kotona ja mökillä tv:tä antennin vai kaapeliverkon kautta – molemmille on omat laitteensa, joita ei voi käyttää ristiin. Lähes kaikilla mökeillä on antenni, ja antenniboksin tunnistaa merkinnästä DVB-T.

Eli jos kotona ja mökillä katsellaan antennin kautta, mikään ei estä kuljettamasta samaa boksia mökille. Tosin kytkennät ja viritykset pitää yleensä tehdä uudelleen.

2. Näkyykö digi-tv takuuvarmasti jokaisessa mökissä?

Ei näy, vaikka digiverkon katvealueet ovatkin kaventuneet melko vähiin. Verkko laajenee toukokuussa niin, että signaali tavoittaa 99,9 prosenttia väestöstä. Useimmiten mökin näkyvyysongelmat johtuvat ympäristön hankalasta maastosta; erityisesti korkeat mäet mökin vieressä voivat aiheuttaa ongelmia. Signaali heikkenee, jolloin kuva voi palikoitua, pysähdellä, ääni pätkiä ja koko kanavanippu tippua pois.

Maastoesteen, kuten korkean mäen, voi yrittää sivuuttaa hakemalla signaalia toiselta tv- tai radioasemalta, joka sijaitsee ehkä kauempana mökistä mutta vailla maaston esteitä. Antennin suuntauksessa auttaa Digitan karttapalvelu (www.digitv.fi/karttapalvelu). Tarvittaessa voi myös kääntyä antenniurakoitsijan puoleen parhaan antennipaikan ja vastaanottosuunnan selvittämiseksi.

Joskus auttaa entistä tehokkaampi antenni ja usein myös mastovahvistin. Tietysti voi yrittää myös sijoittaa antennin korkealle paikalle esimerkiksi mäen päälle ja vetää sieltä antennikaapeli kiinteistöön. Antennin voi sijoittaa myös maastoesteen sivulle.

3. Miten menetellä, jos tv:tä katsotaan akuilla ja aurinkoenergialla?

Kaupoista saa myös 12 voltin jännitteellä toimivia digibokseja, jotka sopivat akkusähköä käyttäville mökeille. Toinen vaihtoehto on ostaa niin sanottu invertteri, joka muuntaa akkusähkön verkkosähköksi. Tuollaiset muuntimet eivät ole kovin kalliita, ja tällöin voidaan käyttää normaaleja digibokseja.

Muista kuitenkin, että boksit kuluttavat melkoisesti sähköä. Nykyinen aurinkopaneelijärjestelmä saattaa osoittautua liian heikkotehoiseksi.

4. Tallentava boksi vai tavallinen?

Tallentava boksi on kätevä ja helppo käyttää, ja niihin mahtuu helposti 100 tuntia ohjelmaa. Erittäin suositeltava on lisäksi ns. polttava (nauhoittava) DVD-laite, jolla voi tallettaa levylle rakkaimmat ohjelmat. DVD-laitteen voi ostaa erikseen tai samassa paketissa – ja tietysti voi olla myös kokonaan ostamatta.

Hinta lienee useimmille ratkaisevin kriteeri: tavallisen digiboksin yhdellä virittimellä saa halvimmillaan muutamalla kympillä, kun taas tallentavien hintahaitari on alle 200 eurosta 500 euroon. Ominaisuudet lisäävät hintaa. Kun ostaa boksin vähintään kahdella virittimellä, voi katsella eri kanavaa kuin mitä nauhoittaa. Viidelläsadalla alkaa saada jo tallentavia bokseja, joissa on mukana myös tuo polttava DVD-asema.

5. Onko vanhat videonauhurit nyt heitettävä roskiin?

Ei missään nimessä. Kaikki video- ja DVD-tallentimet voi liittää digiboksiin. Ajastus pitää kuitenkin tehdä sekä boksiin että tallentimeen, mikä on kieltämättä hiukan työlästä.

Harmillisinta on, että perusboksilla – jossa on siis vain yksi viritin – ei pysty samaan aikaan äänittämään eri kanavaa kuin mitä katsoo.

6. Mitä lastentauteja laitteissa on esiintynyt?

Tekstityksiä katoilee tai niissä on viiveitä, laite menee jumiin ja ryhtyy toimimaan vasta, kun on katkaissut virrat vähäksi aikaa. Boksi on täysiverinen tietokone, ja kaikkihan tietävät, että niiden kanssa joskus pinna kiristyy.

Jotkut myyjät voivat kehottaa kääntymään ongelmissa maahantuojan puoleen. Näin ei tarvitse tehdä, sillä myyjällä on aina vastuu.

7. Mikä ihmeen päivitys?

Suurimmat ongelmat ovat liittyneet boksien päivityksiin. Niiden avulla valmistajat korjailevat havaittuja virheitä tai lisäävät laitteen ominaisuuksia. Toimivaan boksiin ei kannata lähteä etsimään uusia päivityksiä. Todennäköisesti päivitykset ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tarpeen.

Boksit ottavat päivityksiä vastaan eri tavoin. Kaikki eivät lataa välttämättömiäkään ohjelmistopäivityksiä automaattisesti kaapeli- tai antenniverkon kautta eivätkä ilmoittele, kun sellainen olisi saatavilla. Osa maahantuojista vieroksuu lähetysverkkojakelua korkeiden kustannusten takia ja kehottaa ostajia päivittämään boksinsa tietokoneen kautta. Toisinaan päivityksen lataaminen on sen verran mutkikasta – olipa kyseessä lähetysverkko tai tietokone – että suuri osa ei osaa sitä itse tehdä.

Ääritapauksissa boksin valmistaja on lopettanut toimintansa, eikä siis uusia päivityksiäkään ole saatavilla.

8. Kuka päivityksistä vastaa?

Kuluttajaviraston mukaan boksi ei saa mennä toimintakyvyttömäksi sen vuoksi, että laitetta ei pysty päivittämään. Jos näin on, myyjän on hyvitettävä laitteen hinta asiakkaalle. Hyvitys koskee vain ominaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä laitteen toimivuuden kannalta – uusia ominaisuuksia ei siis voi ryhtyä vaatimaan ilmaiseksi.

Jos liike ei ole ilmoittanut asiakkaalle, millä tavalla päivitysten on tapahduttava, myyjällä on velvollisuus päivittää laite ilmaiseksi takuuajan umpeuduttuakin. Hän ei voi olettaa automaattisesti, että asiakkaalla on esimerkiksi tietokone ja taito päivittää boksi. Myyjä vapautuu päivittämisen vastuusta vain, jos esimerkiksi takuukuitissa lukee, että asiakas päivittää itse boksinsa tietokoneen tai lähetysverkon kautta. Kuluttajaviraston mielestä epäselvissä tapauksissa liikkeellä on näyttövelvollisuus siitä, mitä ostohetkellä on sovittu.

9. Onko boksin kytkentä hankalaa?

Ei ole. Kaikkien laitteiden ohjekirjasta pitäisi löytyä selkeä kytkentäkaavio, jonka mukaan osaa laittaa oikean piuhan oikeaan paikkaan. Joillekin saattaa uusi tuttavuus olla ns. scart-kaapeli. Vanhimpien telkkareiden takaosasta ei välttämättä löydy scart-liitintä. Silloin tarvitaan RF-modulaattori, joka kytketään televisioon pelkän antennijohdon avulla.

Kun liittimet on asetettu oikein, laite saattaa alkaa kysellä perustietoja kuten maa- ja kielivalintoja. Pelin henki on kuitenkin se, että laite kyselee ja sinä vastaat. Laite hakee automaattisesti kanavat, minkä jälkeen kanavia vaihdetaan normaalisti kaukosäätimellä.

Jos boksin siirtää toiselle paikkakunnalle, kanavat joutuu hakemaan yleensä uudelleen.

10. Mitä järkeä koko hommassa on?

Kuvanlaatu paranee useimmilla antennitalouksilla – erityisesti mökeillä, missä huono kuva on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi kuluttaja saa ”ilmaiseksi” lisää kanavia kuten dokkareihin keskittyvän Yle Teeman.

Arvostelijoiden mielestä digi-tv on vanha jo syntyessään – esimerkiksi Viro hyppää koko digitekniikan yli ja siirtyy suoraan teräväpiirtokauteen, minkä puolesta Ylen pääjohtaja ei taannoin ymmärrettävästi liputtanut: lupamaksurahaa kun on ehditty polttaa surutta eikä asia itkemällä parane.

Kustannuksia tulee kuluttajillekin. Tosin tuota puolta ei pidä dramatisoida, sillä laitteet halpenevat koko ajan, ja pitäähän videonauhureitakin uusia. Kaikki hifiliikkeet eivät vastoin yleistä uskomusta hykertele tyytyväisyyttään. Kun ainakin osa niistä joutuu ”hankalien asiakkaiden” vuoksi vähintään puoli-ilmaisiin päivitys- ja säätötalkoisiin, myynnistä tullut kate on muisto vain.

Artikkeli on julkaistu Meidän Mökki -lehdessä 2/2007.

TEKSTI JARMO HANKIVAARA
KUVA RIIKKA KANTINKOSKI

LISÄÄ AIHEESTA:
Mökki digiaikaan

  • Julkaistu 06.04.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  33   19

Kommentit

myös edullinen keino on että jos omistaa kannettavan tietokoneen niin hankkii siihen USB portissa toimivan digivirittimen. Niiden mukana tuleva pieni pöytä anteeni ei välttämättä löydä yhtään kanavaa, joten voi joutua turvautumaan erilliseen anteeniin. Näin kannettava toimii myös digi televisiona.

erillinen anteenin vahvistin parantaa laatua lisää. halvimmat ovat parin kympin hintaisia.

Vierailija
# 26.7.2010 14:21   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Saunalautta

Idea saunalautasta syntyi ruokatunnilla. Rakennusurakointi Jarmo Ihosella Mäntyharjulla työskentelevä kaksikko j...

Lomake

Tulisijat Peitä avonaiset savupiiput esimerkiksi levyllä. Sen voi nostaa muutamalla tiiliskivellä hieman...

Slammaus

Slammaus tarkoittaa pinnan käsittelyä ohuella laastikerroksella. Ennen sillä perinteisesti peitettiin talon...

rinteen_iso

Ei järven rannalle kauaksi kaikesta, vaan lähelle harrastusmahdollisuuksia. Turkulaisperheen vapaa-ajan asunnon...

kaarinan_iso

Kaarina Juurinen kiersi Suomea parinkymmenen vuoden ajan, kunnes viimein löysi rauhan paikasta, missä hän jo...

laskettelun_iso

Rukalta on muutamia kilometrejä Mättäisenvaaran päälle, minne Rukajärven sisarukset rakensivat nelj...

poukaman_avaus

Auterot viihtyvät lomillaan kolmen polven merenrantapaikassa Tammisaaressa. Talvella Poukamassa oleskellaan ylämö...

Kaikki jutut

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Suppilovahverokeitto

Pieni pakastetut suppilovahverot jäisinä. Paista sieniä kuumalla valurautapannulla niin, että neste...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Metsankylan navetta

Rakennusapteekit ja varaosapankit Rakennusapteekki, Billnäs, Raasepori. Suomalaisen perinnerakentamisen ja -remontoinnin...

Haavisto 002

Harmaiden hirsirakennusten piirittämässä pihassa vallitsee sillanpääläinen tunnelma: suvea on...

Mm palkinto

Onko sinun mökkirannassasi tuttu kalanmyyjä, kuljettaako perille saariston leppoisin lossikuski tai suosittelisitko...

Aittamokki ovi

Mustikanvarpujen reunustamat kapeat polut kulkevat saunaan, rantaan, kivien välistä ja männynoksien alta....

SAUNA

Kansan suussa kulkee oikeaoppisesta kuivattamisesta monenlaisia käsityksiä, joten annetaan asiantuntijalle puheenvuoro. Tutkija...

Muissa lehdissä

Annen-allakka-tulppaanit

21.1. Puutarhan lumoissa lauantaisin klo 14.30 TV1:ssä. Brittipuutarhuri Monty Don opastaa luomuviljelyyn. | Viherpiha

Kysely

Seuraavana remonttilistalla:

Näistä keskustellaan

Haavisto 002

Pekka Haavisto on joutunut historian pauloihin. Innoittajana on vanha sukutila, jonka aitoista on löytynyt kirjava kokoelma entisajan tarvekaluja.

Ruovesi-iso

Maija Asunta-Johnston viettää talvikaudet unkarilaisella mökillään kylän keskellä. Joka kes...

Saunalautta

Piskuinen saunalautta seilaa Mäntyharjun Pyhävedellä. Kaverusten mielestä se on elämää parhaimmillaan.

SAUNA

Saunan rakenteet ja lauteet säilyvät pitkään kunnossa ja puhtaan näköisinä, kun löylytilan kuivattaa kunnolla kylpemisen jälkeen.

Mökkimme sijaitsee pienen ja rehevän järven rannalla. Ongelmaksi ovat tulleet kyykäärmeet, jotka tulevat...

laatta72

Oletko hankkimassa mökille kuivakäymälää? Vertailimme markkinoiden tarjontaa.

hiiret_iso

Mikä keino tepsii siimahäntiin? Lue lukijoiden kokeilemat keinot.

Kysymys: Minulla on lautarakenteinen mökki, jossa eristeenä on kaiketi puruja tai turvetta. Kannattaako peruslämp...